Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Ilosaarirock vauhtiin, Faith No Morella spesiaalia

Jo vuodesta 1998 asti loppuunmyyty Ilosaarirock tärähtää käyntiin perjantaina 16.7. Sulo-klubin myötä. Esiintymässä ovat esimerkiksi Herra Ylppö & Ihmiset, Samuli Putro, Chisu ja Kolmas Nainen. Töminä-tapahtumassa runttaavat muun muassa Wasted ja Lighthouse Project.

Varsinainen festivaali starttaa lauantaina 17.7., kun Laululavan alueella soittavat esimerkiksi Bad Religion, Ismo ALanko & Teho-osasto, Imogen Heap, Katatonia, UNKLE, Radiopuhelimet ja ensimmäisen keikkansa heittävä Pariisin Kevät.

Sunnuntaina festarin päättävä Faith No More on puolestaan suunnitellut erikoispitkää settiä. Sen vuoksi mm. Helsinkiin suuntaava niin sanottu rokkijuna lähteekin vasta kello 00.45.

Samuli Puto kertoi Soundille muun muassa seuraavan Ilosaarimuiston:

- Zen Cafén Vuokralainen-albumin (2002) julkaisun tiimoilta soitimme teltassa yhtyeen uran top 5 -keikan. Keikan jälkeen ryntäsimme takahuonekopille, mutta sehän olikin lukossa! Lopulta ovi piti murtaa sorkkaraudalla, mutta palveltiinpa artistia kuitenkin hyvin, Putro hymyilee.

Absoluuttisen Nollapisteen toiminta oli puolestaan hurjaa muutamia vuosia sitten:

- Pistimme backstagen palasiksi. Tai ainakin osittain! Soitimme nimittäin festivaalin aloitusklubilla hallissa, joka oli tarkoitus purkaa konsertin jälkeen. Pistimme sitten muun muassa suihkuhuoneen päreiksi, kun ajattelimme samalla auttavamme purkumiehiä, laulaja Tommi Liimatta kertoo.

www.ilosaarirock.fi


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
PMMP juhlii levyään Loimaan torilla - kuullaanko Jallin pallit?16.05.
Anssi Kela koosti livekokoelman16.05.
Vietä Valtari-tuntia Sigur Rósin kanssa16.05.
Ilouutisia: The Afghan Whigs tulee Suomeen!15.05.
Keikkavieraita: The Shins, Lenny Kravitz14.05.
Absoluuttinen Nollapiste lupaa ettei huku14.05.
Suomen viime vuoden suurimmat hitit tulivat naisten suusta14.05.
AC/DC:n uusi levy siintää horisontissa14.05.
Basistilegenda Donald "Duck" Dunn on poissa13.05.
Hynyseltä omaelämäkerrallinen kirja11.05.
Metallican Black Album -keikka Prahasta nähtävissä kokonaisuudessaan10.05.
Against Me! -laulaja korjaa sukupuoltaan09.05.
Fishbonelle uudet keikkapäivät, Destroyer Tavastialle, Lykke Li Flow'hun09.05.
My Bloody Valentinen uusi albumi valmistuu hyvää vauhtia08.05.
Legendaarinen CBGB-klubi saattaa palata08.05.
Andre 3000 näyttelee Jimi Hendrixiä08.05.
Stam1nan Nocebo julkaistaan Amerikassa08.05.
Jenkkiykkönen Fun. keikalle Suomeen08.05.
Lady Gagalle toinen konsertti Helsinkiin08.05.
Albumiuutisia: No Doubt, Slipknot, Depeche Mode06.05.
Beastie Boysin Adam Yauch on kuollut05.05.
Mokoman kesä kuluu studiossa ja keikoilla04.05.
Snoop Dogg Ruisrockiin03.05.
Ilosaarirock ja Flow täydentävät esiintyjälistojaan03.05.
Nirvana Ruisrockissa 1992 - koko keikka nähtävissä!02.05.
Neil Youngilta uusi video: Oh Susannah02.05.
The Beach Boysin uusi biisi kuultavissa! Albumi kesäkuussa01.05.
Uusi Gaslight Anthem -biisi kuultavissa, albumi heinäkuussa.01.05.
John Peelin virtuaalinen levykokoelma avautui01.05.
Bob Dylan saa merkittävän kunnianosoituksen30.04.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan



ETUSIVU | UUTISET | BÄNDITIEDOTTEET | BLOGIT | ARVOSTELUT | DEMOEFEKTI | PIKKUILMOT | TOIMITUS