Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Nokia: Michael Jackson ladatuin artisti

Nokia Ovi Music Storen listauksen mukaan Michael Jackson on noussut kaikkien aikojen "ladatuimmaksi" artistiksi.

Jacksonin kuoleman jälkeinen latausinto on nostanut hänet muun muassa Elvis Presleyn ohitse. Nokia Ovi Music Storen tilastot kertovat omaa kieltä Jacksonin suosiosta muun muassa Intiassa - siellä noin 26 prosenttia kaikesta laillisesti ladatusta musiikista on Jacksonin julkaisemaa.

Tilastoihin on luvassa lisäyksiä loppuvuodesta, kun ensimmäinen postyymi Michael Jackson -pitkäsoitto saa julkaisunsa. Jacksonin kanssa yhteistyötä tehneen Black Eyed Peasin will.i.amin mukaan kyseessä on virhe.

- Kuinka Michael Jacksonilta voi ilmestyä uutta musiikkia, vaikka hän ei ole antamassa asialle siunausta? Hän oli perfektionisti, eikä hän hyväksyisi tällaista, will.i.am sanoo.

Michael Jacksonin uusi kymmenen kappaleen albumi, joka on Sony Musicin kanssa tehdyn kymmenen levyn diilin ensimmäinen, ilmestyy marraskuussa. Sopimuksen arvo on noin 200 miljoonaa dollaria.

www.michaeljackson.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Eläkeläiset hyppäävät uuteen sheikkailuun10.02.
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
The Lion’s Roar
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset