Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Kesäkuun Soundi ilmestyy keskiviikkona 25.5. Mukana ovat muun muassa Amorphis, Nikki Sixx, Ian Anderson ja Bon Iver.


Kesäkuun Soundin sivuilla puhuvat musiikista ja muusta esimerkiksi:

Amorphis: ”On ihan hauskaa, kun fanit lähettää joskus kalevalaisia maisemakuvia, mihin ne piirtää meidät mukaan.”
 
Nikki Sixx:
”Olin paininut vuosikausia valtavien ongelmien keskellä, nukkunut hylätyissä autoissa ja niin edelleen, kunnes oman yhtyeeni debyyttialbumi nousi Yhdysvaltain listalle.”

Ian Anderson:
”Minua häiritsee, että nykyään musaa voi tehdä kunhan vain ostaa jonkun kojeen ja seuraa sen mukana tulevia käyttöohjeita.”

Bon Iver:
”En pidä isoista kaupungeista. Niissä on niin paljon ihmisiä, että on liian helppo unohtaa, että ihmiset eivät ole ainoa asia maailmassa.”

Kesäkuun LEVYARVIOIDEN aiheina ovat muun muassa Mitä vapaus on – Amnesty International 50-vuotisjuhla-albumi (Ville Hartikainen: ”Mitä vapaus on -levyn kaltaisia projekteja on ikävää kritisoida. Niiden tarkoitusperät kun ovat aidosti hyvät. Musiikkia on kuitenkin arvioitava musiikillisin, ei eettisin periaattein.”), Amorphis (Ville Sorvali: ”Parhaissa hevilevyissä ilmeisimmät vaikutteet tulevat usein hevin ulkopuolelta. Kun tällaisessa viitekehyksessä onnistuu kuulostamaan itseltään, ollaan hyvin lähellä musiikin perimmäistä olemusta.”), Kauko Röyhkä & Riku Mattila (Sami Nissinen: ”Albumin täyteläinen, jousin kuorrutettu sointi on kai tehty radiosoittoa ajatellen, mutta tyylien kirjo on runsas ja kokonaisuus harkitun hengittävä ja hienostunut.”), Wild Beasts, Kate Bush, Bill Callahan, Robbie Robertson, Thurston Moore, Beastie Boys, Emmylou Harris, Raphael Saadiq, Seasick Steve, Plain Ride, Leavings-orkesteri, 22-Pistepirkko, Stella, Jare & VilleGalle, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet, Karhumauri, Lovex, Medeia, Black Crucifixion, Autopsy, Primordial, Shining, Hammerfall, Viikate, Frankie Miller ja Bob Marley.


Linkitä juttu Facebook:iin

ETUSIVU | UUTISET | BÄNDITIEDOTTEET | BLOGIT | ARVOSTELUT | DEMOEFEKTI | PIKKUILMOT | TOIMITUS