Heinäkuun Soundin sivuilla puhuvat musiikista ja muusta esimerkiksi:
Sielun Veljet: ”Kun Suomi – Finland julkaistiin, meillä oli pitkästä aikaa levynjulkistamistilaisuus. Olisimme olleet valmiita juttelemaan toimittajien kanssa. Mutta eiväthän he uskaltaneet kysyä meiltä mitään, he vain istuivat omissa pöydissään ja me keskenämme.”
Esa Pulliainen: ”Mä inhosin progea sitä varten, että kaikki mun kaverit soitti sitä silloin kun se oli muotia. Mä olin ainoa, joka diggasi Gene Vincentiä. Mun broidikin oli saakelin hämy.”
Herra Ylppö: ”Välillä sitä havahtuu ajattelemaan, että oho, tämä musiikkitouhuhan on kestänyt aika pitkään. Että miksi ihmeessä se kaveripiirin lahjattomin jätkä jatkaa edelleen.”
Slipknot: ”Slipknotin tulevaisuus on monin tavoin auki, joten muiden pitää unohtaa koko aihe. Suoraan sanottuna: jättäkää meidät nyt saatana rauhaan!”
Heinäkuun Soundin LEVYARVIOIDEN aiheina ovat muun muassa Bon Iver (Pekka Laine: ”Samojen taiteellisten voimakeinojen häikäilemätöntä ja lähes loputonta jankkaamista kutsutaan tyyliksi. Kaikilla suurilla poplaulajilla on oma ainutkertainen tyylinsä. Bon Iver -päällikkö Justin Vernon kuuluu tähän harvalukuiseen joukkoon.”), Suede (Tero Alanko: ”Kerrankin englantilaiset weeklyt olivat oikeassa. Jo ennen The Drowners -ensisinglen julkaisua Melody Maker julisti Sueden Britannian parhaaksi bändiksi, ja sitä yhtye muutaman vuoden ajan olikin.”), Jätkäjätkät (Sami Nissinen: ”Jätkäjätkien musiikki on hyväntuulista ja tuntuu kertovan ensikuuntelulla autoilusta, kaljanjuomisesta ja muusta hauskanpidosta, mutta siinä on samankaltaista teeskentelemätöntä salaviisautta kuin väkevimmissä blues-manauksissa.”), Sahara Hotnights, Lady Gaga, White Denim, Death Cab For Cutie, Frank Turner, Arctic Monkeys, Flogging Molly, Fucked Up, My Morning Jacket, Status Quo, Eddie Vedder, Kakkahätä -77, Pyhimys, Cykles, Agents & Vesa Haaja, DJ Kridlokk, In Flames, Chrome Division, Sepultura, Symphony X, Iron Maiden, Nick Cave & The Bad Seeds ja Foo Fighters.










