Lokakuun Soundin sivuilla puhuvat musiikista ja muusta esimerkiksi:
Noel Gallagher: ”Vaatteiden ostaminen on vitun vaikeaa. En tunnu koskaan löytävän vaatteita, jotka sopivat täydellisesti, sillä elämme lihavien ihmisten maailmassa.”
Nightwish: ”Syksyllä 2007 ilmestynyt Dark Passion Play oli kaikilla mahdollisilla mittareilla sellainen albumijärkäle, että sen ylittäminen tuntui melkein mahdottommalta. Erään polun pää häämötti horisontissa.”
Popeda: ”Me ollaan tehty koko ajan hommia ja eri-ikäiset ihmiset ovat oppineet kuuntelemaan meitä. Äiti ja tytär voi seistä eturivissä ja äidin tunnistaa siitä, että sillä on isommat tissit.”
Lassi Valtonen: ”Kun televisiosta tuli eka Idols-jakso ulos ja ihmiset tunnisti ulkona, iski hirveä pakokauhu. Tuli ryypättyä ihan joka ikinen sentti. Sen se vaati.”
Lokakuun Soundin LEVYARVIOIDEN aiheina ovat muun muassa Björk (Asko Kauppinen: ”Levy on hyvässä ja pahassa vain Björkiä, jonka suussa kaikki äänteistä aksenttiin ja melodiakuluista tunnelatauksiin sulaa yhä aina itsensä kuuloiseksi ja liian usein itseään toistavaksi runoiluksi.”), Chisu (Mikko Meriläinen: ”Levy onnistuu luontevasti yhdistämään häpeilemättömän kaupallisuuden ja omaehtoisen kunnianhimon. Vapaa ja yksin -albumiin verrattuna se ei tuo kuvioon mitään uutta, mutta miksi pitäisikään?”), Lassi Valtonen (Pekka Laine: Vaikka levyn sävellys- ja sanoitustyöllä on ansionsa, Lassi Valtosen tulkinta antaa näille lauluille merkityksen. Hän nostaa tähtihetket lentoon ja kantaa yli muutaman unettavan ja tavanomaisen suvannon.”), Ryan Adams, Nick Lowe, M83, Laura Marling, Noel Gallagher, Feist, Kasabian, Freeman, Wedding Crashers, Waltari, Faarao Pirttikangas, Jontti, Sólstafir, Mastodon, Insomnium, Machine Head, Reckless Love, The Beach Boys, Nirvana ja Pink Floyd.










