Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Mikko Meriläinen

CMX uudelle levy-yhtiölle ja studioon

CMX:n oli määrä aloittaa 14. albuminsa äänitykset vuodenvaihteessa, mutta startti siirtyi rumpali Tuomas Peipon käsivamman tähden maaliskuun puoliväliin. Samalla julkaisu lykkääntyi alkusyksyyn.

Tuomaksen käsi murtui lomalla tennistä pelatessa, kertoo laulaja A.W. Yrjänä Soundin uutisille. – Miksi näitä juttuja osuu aina niiden kohdalle, jotka eivät juo viinaa? Onneksi saimme vaihdettua sessiot päittäin Neljän Ruusun kanssa. Muuten olisi tullut hankalaa sekä studion että tuottajan aikataulujen suhteen.

Biiseistä valtaosan aiemmin tehnyt Yrjänä jakoi tällä kertaa vastuuta muun muassa kitaristi Timo Rasiolle.

Lähdin syksyllä Espanjaan rouvan kanssa sekä remonttievakkoon että kirjallisten velvoitteiden pariin ja jätin bändin jätkille ohjeet tehdä musiikkia. Ja hehän tottelivat! Etenkin Rasion riffikonetta lypsettiin nyt kunnolla. Kuulostimme ekoissa treeneissä tauon jälkeen meskaliinia napanneelta ruosteiselta metallisiililtä.

Vahvojen riffien ohella äänikuvaan on kuulemma hiipinyt koneita.

Päätimme vihdoin laittaa tuottajamme Rake Eskolinin tekemään sitä, mitä hän parhaiten osaa, Yrjänä nauraa.

CMX:n 18 vuotta kestänyt sopimus EMIn kanssa umpeutui syyskuussa 2010 ilmestyneeseen Iäti-albumiin, joten nyt koitti sopiva hetki vaihtaa julkaisutahoa – joskaan ei varsinaisesti yhteistyökumppaneita.

Gabi Hakanen, joka on pitkäaikaisimpia levy-yhtiökontaktejamme, houkutteli meidät uuteen kotiinsa. Muitakin tarjouksia tuli, mutta Ratas Music Groupille päädyimme.

Yrjänän kotirintamalta Porvoosta kuuluu hyviä uutisia. Viime elokuussa tapahtuneen murron selvittäminen etenee.

Tekijät saatiin kiinni syyskuun lopulla, mutta koska heillä oli jo ennalta niin iso rypäs syytteitä niskassaan, esitutkinta ei ole vieläkään valmistunut. Saimme onneksi osan tavaroistamme takaisin – kolhuilla, mutta kuitenkin.

TEKSTI: Petri Silas
KUVA: Gabi Hakanen


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
At The Drive-In muistelee vain vanhoja22.02.
Mm. Swans-Gira ja Jungle Brothers Suomeen22.02.
VIDEOITA: Stratovarius nettikeikalla, Lauri Porra puhuu Pohjolasta22.02.
Bruce Springsteen ennakoi biisi biisiltä22.02.
Brit Awards palkitsi mm. Adelen ja Ed Sheeranin22.02.
Motörhead raivoissaan boksin hinnasta21.02.
Depeche Mode uppoutuu studioon21.02.
Don Johnson Big Band julkaisee Live Nationin kautta21.02.
Sonata Arctica nimesi albuminsa20.02.
Faith No More - ura jatkuu edelleen20.02.
Taas vaihteeksi uusia keikkavieraita20.02.
Loiri vs. Ensiferum, Sami Hinkka kertoo saloja20.02.
Albarn ja Coxon soittivat uutta Bluria20.02.
Ei Black Sabbathia, Meshuggah soi taas19.02.
MC5-legenda menehtyi19.02.
Finnish Metal Awards palkitsi ansioituneita19.02.
Lisää keikkoja; Nummirock avasi pelin, Nurse With Wound Helsinkiin17.02.
Tuska ilmoitti joukon uusia esiintyjiä17.02.
Uusia raskaita videoita katsottavissa16.02.
Vieraita; mm. John Cale, Sleep ja Root 16.02.
Green Day nauhoittaa, Kings Of Leon aktivoituu16.02.
Provinssirock vahvisti esiintyjäkaartiaan16.02.
Iron Maiden kurkottaa taas 80-luvulle15.02.
Apocalyptica Rammsteinin vieraana Helsingissä15.02.
Tammerfest laajenee, valtakunnallinen keikkapäivä oli menestys15.02.
Musiikkia; mm. Jack White, Mars Volta ja Lambchop15.02.
Adele vetäytyy musiikkibisneksestä vuosiksi?15.02.
Kovakätinen suomalaismuusikko menehtyi äkillisesti15.02.
VIDEO: Tundramatiks - Kun minä kerran kuolen15.02.
GNR-jäsenet saapuvat Hall Of Fame -tilaisuuteen14.02.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Nocebo
Old Ideas
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Mies ja nainen
The Lion’s Roar
APULANTA VASTAA FANIEN KYSYMYKSIIN
Reborn In Defiance


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset