Soundista 2/2012 on luettavissa myös Joose Keskitalon ja Olavi Uusivirran yhteishaastattelu sekä keikkabussien kuskien (melkein) parhaat tarinat.
Lehden sivuilla puhuvat musiikista ja muusta esimerkiksi:
APULANTA: ”Pakko on paras muusa ja meidän bändi on aina toiminut hyvin paineen alla. Yhteishenki nousee ja omiin napoihin tuijottelu häviää."
PARIISIN KEVÄT: "Lavalle nousemiseen liittyy jänniä, epätodellisia olotiloja. Nautin noista fiiliksistä, koska niissä on vähän maan kamarasta tai jopa ruumiista irtautumisen tuntemuksia."
SARA: ”Metalliset vaikutteet on jääneet vähemmälle, mutta se tuntuu jo oudolta, että iTunesissa meidän genreksi on laitettu dance.”
MASTODON: ”Ensin jengi lämmittää saunan tajuttoman kuumaksi ja tuupertuu sinne. Sitten aletaan puhua, että saunassa asuu joku ihmisiä tappava haamu! Juuri tällaisista tarinoista syntyvät ne parhaat biisit."
Maaliskuun Soundin LEVYARVIOIDEN aiheina ovat muun muassa Pariisin Kevät (Timo Harjuniemi: ”Levyn musiikki vyöryy yli, mutta ei jää vaivaamaan, ei oikeastaan edes mieleen.”), Sara (Antti Luukkanen: ”Levy on kiitettävän orgaaninen, vaikka Sara ei ole vieläkään täysin luopunut pakkomielteestään äkkiä vanheneviin konesovituksiin.”), Stam1na (Juha Leveelä "Stam1na on luonut uransa yhtenäisimmän kokonaisuuden, jossa tunnusomaiset vanhat elementit ovat hioutuneet entistä kirkkaammiksi.”), The Magnetic Fields, Field Music, Paul McCartney, Ringo Starr, Lana Del Rey, The Cranberries, Sinead O' Connor, Lambchop, Pet Shop Boys, Nopat, GG Caravan, Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo, Napalm Death, Van Halen, Lamb Of God, Asphyx ja A.R.G.
VIDEO:
Joose Keskitalo ja Olavi Uusivirta selittävät albumiensa nimet:










