Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

The Rasmuksen kiertue päättyi, seuraavaksi kutsuu studio

Helsinkiläisen The Rasmuksen pitkä ja vaiherikas Hide From The Sun -maailmankiertue päättyi Hämeenlinnan Verkatehtaan loppuunmyydyn keikan myötä tiistaina 31.7. Vanha totuus kertoo, että lopussa piilee usein jonkun toisen alku ja niin tälläkin kerralla; uusi kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas avasi ovensa juhlallisesti The Rasmuksen esiintymisen myötä.

- Dead Letters -albumimme (2003) myi noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Hide From The Sun (2005) meni kaupaksi noin puoli miljoonaa kertaa ja jotkut ovatkin kyselleet, että olemmeko me pettyneitä pienempään myyntimäärään. Jengi ei nähtävästi oikein ymmärrä, että puoli miljoonaakin on valtavan suuri määrä, basisti Eero Heinonen mietiskeli ennen keikkaa.

- Mutta sen verran voin kuitenkin myöntää, että ehkä me hätäilimme turhaan Hide From The Sunin myötä. No, sen verran ainakin opimme, että teemme seuraavan levymme ihan rauhassa ja mietimme asiat perinpohjin ilman turhaa ryntäilyä.

The Rasmuksella ei ole pulaa uusista ideoista.

- Olen tehnyt musiikkia tutusti Laurin (Ylönen, laulu) kanssa. On mahdotonta sanoa, montako varsinaista biisiä meillä nyt on kasassa, mutta idean tasolla tuoreita kappaleita on nelisenkymmentä. Studiosessiot alkavat luultavasti syyskuun loppupuolella, kitaristi Pauli Rantasalmi kertoi.

The Rasmuksen pitkän kiertueen viimeinen keikka oli taas yksi osoitus bändin loppumattomista energiavaroista. Todella komeaan kuntoon laitetun Verkatehtaan salin lattia oli kovilla heti setin alusta asti The Rasmuksen muusikoiden sekä yhtyeen fanien hyppiessä biisien tahdissa.

Rundin päätöskeikka näkyi ja kuului orkesterin rentona fiiliksenä. Bändi poikkesi tuon tuostakin sovitusta settilistasta ja soitti spontaaneja paloja sieltä täältä tuotantonsa varrelta. Keikan "akustisessa" osiossa Eero intoutui tapansa mukaan heittämään soolobiisin, joka oli tällä kerralla lainattu J.Karjalaisen repertuaarista. Puolitoistatuntinen, hienosti miksattu konsertti päättyi Don't Let Go -biisiin ja Laurin "nähdään pian" -kuulutukseen. Tuskinpa fanit olisivat voineet enempää toivoa.

www.therasmus.fi


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset