Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Elias Viljasesta Sonata Arctican virallinen kitaristi

Kemiläinen Sonata Arctica on ilmoittanut vaihtavansa miestä kepin varressa. Orkesterin pitkäaikainen kitaristi Jani Liimatainen on ollut sivussa yhtyeen kokoonpanosta alkuvuodesta asti, eikä häntä nähdä bändissä jatkossakaan. Janin paikan ottaa pirkkalainen Elias Viljanen, joka on jo soittanut kaikilla Sonata Arctican alkuvuoden keikoilla.

- Olemme julkaisseet asiasta tiedonannon ja siinä paljastetaan oikeastaan kaikki se, mitä olemme valmiita aiheesta nyt kertomaan. Turistaan hommasta enemmän Sonata Arctica -kirjassa sitten joskus... Tosin moisen opuksen tekemisestä ei olla sen enempää puhuttu, Sonata Arctican Tony Kakko hymähtää.

- Sen verran voin tietysti vielä lisätä, että tätä päätöstä ei todellakaan ollut helppo tehdä. Tiedotteen tekstiäkin viilattiin oikeaan malliin vaikka kuinka pitkään.

Elias Viljanen on tietysti iloinen päätöksen johdosta. Aivan täysin rinnoin hän ei kuitenkaan halua tuuletella.

- Toki olen ajatellut paljon esimerkiksi sitä, että mitä tämä ratkaisu merkitsee Janille ja niin edelleen... Mutta joku hänen paikalleen olisi joka tapauksessa tullut. Olen tiennyt tästä asiasta nyt jo jonkun aikaa ja onhan tätä uutista ollut vaikea pitää salassa. Aika monena aamuna sitä on herännyt ja miettinyt, että olenko minä tosiaan Sonatan uusi kitaristi vai olenko nähnyt vain unta. No, joka tapauksessa, olen äärimmäisen otettu siitä, että kundit valitsivat minut uudeksi kitaristiksi, Elias miettii.

- Olen myös harkinnut, että tekisin tästä asiasta oman tiedotteeni. Kerron sitten siellä lisää tuntemuksistani.

Sonata Arctican virallinen tiedote:

As many already know, our guitarist Jani Liimatainen has been absent from the line-up this spring and summer. The reason was his messing around with his compulsory military/civil/prison duty, or rather, complete failure to take care of it.

This matter, and everything that goes with it, caused a split between Jani and the other band members. This split was impossible to mend without Jani's help and co-operation. Therefore we would like to make known the following:

During fall of '06 and spring of '07, Jani's personal matters and actions drove us to a situation where we had no option but to ask Jani to leave the band. Jani was notified of this in May, and the separation was amicable. We wanted to give Jani the chance to get his life together before making this public, which is why we didn't make this announcement earlier. We wish Jani well on his chosen path.

"Show must go on", so, facing the facts, we hereby humbly announce that Elias Viljanen is from this day forward a full and official member of Sonata Arctica. Throughout this summer, on many occasions, Elias has shown himself to be able to fill the big boots Jani left behind.

We hope our friends and our fans understand that this was the only choice left for us to make so that our band could continue. Sonata Arctica has always been, and always will be, more than the sum of its parts. The band has become for us a way of life, a lifeline that simply can not be cut off.

A long "Unia"-tour lies in front of us. We extend Elias a warm welcome to the Sonata family, and we hope the fans will, too. Sonata Arctica is whole again.

See you on the road!

Best regards,

~Tony, Tommy, Marko, and Henrik

www.sonataarctica.info


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset