Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Eicca Toppinen ja Hanna Pakarinen yhteistyössä

Eicca Toppinen pysyi alkuvuoden kiireisenä Apocalyptican uuden Worlds Collide -albumin sävellys- ja studiotyön myötä. Siinä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi Toppiselle, joka on säveltänyt ja nauhoittanut alkuvuodesta musiikin myös Musta jää -elokuvaan.

- Tässä kävi vähän hassusti! Meidän piti saada Apo-albumi valmiiksi aikaisemmin, ja jossakin vaiheessa ajattelinkin, että minulla on varmasti melko hyvin aikaa tälle leffaproduktiolle. Aikataulut heittivät sitten tietenkin kuperkeikkaa ja lopulta minulla oli todella kiire, Toppinen huokaa nyt, selvästi helpottuneena.

- Mutta olen kuitenkin todella tyytyväinen sekä Apocalyptican levyyn että soundtrackiin. Julkaisen muuten leffamusiikin kokonaisena albumina oman levy-yhtiöni kautta myöhemmin syksyllä.

Ja onhan tuollainen koko elokuvan mittainen soundtrack tietenkin hyvä lisä omassa CV:ssä?

- Näin on. Varsinkin kun musiikkiin voi olla tyytyväinen kiireestä huolimatta! Sitten joskus, kun aika jättää Apocalypticasta, niin voinkin hakea töihin Hollywoodin leffastudioihin, Eicca naurahtaa.

Musta jää -leffan tunnuskappaleen myötä Toppinen teki yhteistyötä Hanna Pakarisen kanssa.

- Minullahan on aina ollut haaveena päästä laulamaan soundtrackille. Eicca on mahtava tyyppi ja biisi on oikeasti hieno. Olen todella otettu, kun minut pyydettiin mukaan, Hanna puolestaan sanoo.

Mitä omiin suunnitelmasi kuuluu?

- Keikkoja, keikkoja. Kesä onkin kulunut esiintymisten parissa, isommissa ja pienemmissä tapahtumissa. Esimerkiksi Maarianhaminassa oli valtavan kivaa. Ja tuossa syksyllä jatketaan tiukalla tahdilla.

Entä sitten ulkomaat? Onko esimerkiksi Euroviisujen jälkimainingeissa tulossa visiittejä muualle?

- Katsotaanyt nyt, ainakin Ruotsissa olisi kiva käydä. En ole vieraillut levy-yhtiössä pitkään aikaan, joten en oikein tiedä heidän viimeisimpiä suunnitelmiaan. Sieltä on yritetty kyllä tavoitella, mutta en ole ehtinyt aina vastata heille, Hanna nauraa puolivakavissaan.

www.apocalyptica.com
www.hanna-pakarinen.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset