Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT
ALAMAAILMAN VASARAT:

LEVYARVOSTELUT:
Maahan
Käärmelautakunta
Vasaraasia
Huuro Kolkko

SOUNDIN JUTTUARKISTO:
Alamaailman Vasarat Sevillaan, Nurmio-yhteistyö ei jatku (23.10.2007)

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Alamaailman Vasarat Sevillaan, Nurmio-yhteistyö ei jatku

"Fiktionaalista maailmanmusiikkia" esittävä Alamaailman Vasarat matkaa viikonlopuksi Espanjan Sevillaan, jossa yhtye esiintyy WOMEX-tapahtumassa. Kyseessä on merkittävin ammattilaistapahtuma maailmanmusiikin saralla ja paikalle saapuukin tuhansia ihmisiä kaikkialta maailmasta. Alamaailman Vasaroiden Jarno Sarkulan (mm. klarinetti, saksofoni) mukaan bändi nähdäänkin jatkossa yhä useammin ulkomailla.

- Ensi vuodeksi on alustavasti sovittu esimerkiksi Szigettiä Budapestissa ja Portugalin maailmanmusiikkitapahtumaa Sinesissä. Toivoa sopii, että tämä iso tapahtuma Sevillassa poikisi lisää hienoja keikkamahdollisuuksia.

Sarkula muistelee lämmöllä aikaisempiakin reissuja muille maille. Mutta silti; oma maa mansikka.

- Japanissa on aina kummallista soittaa. Yleisö on tiukkaa ja jäykkää, mutta silti jotenkin salaa innokasta. Ja onhan Japani ylipäänsä varsin mystinen maa. Heinäkuussa Saksassa oli kiva vinguttaa linnan pihalla isoilla festareilla ja Portugalissa oli myös leppoisan sekava meininki kesällä 2006. Onhan sitä kaikenlaista tullut nähtyä, mutta silti muistelen erityisellä lämmöllä keikkaa Karjaalla VW-Oddstock -nimisessä tapahtumassa vuonna 1999. Lavalle oli jostain syystä roudattu kokonainen Lada ja yleisö kävi kilkuttamassa sitä lekoilla romuksi biisien tahtiin. Vähän myöhemmin pasunistimme flippasi ja takoi idän ihmeen aivan päreiksi. Toki musiikin tahdissa.

Alamaailman Vasarat promotoi edelleen alkuvuodesta ilmestynyttä Maahan-albumia.

- Näkisin Maahan-levyn sisältävän tasapainoisempia sävellyksiä ja huomattavasti kehittyneempiä sovituksia verrattuna aikaisempaan. Kolmen levyn kokemuksella bändin soundi on kiinteytynyt ja soittimien mahdollisuuksia on hyödynnetty enemmän. Myös uusia instrumentteja on ängetty mukaan, jopa ihan harvinaisuuksiin saakka. Näistä mainittakoon vaikkapa kontrabassoklarinetti.

- Nykyisellään biisit syntyvät suhteellisen itsestään, eikä bändin soundia tarvitse puristaen hakea, kuten tehtiin joskus alkuaikoina. Vasara on hanskassa ja se istuu käteen jo yllättävän hyvin. Toisin sanoen; Maahan oli helpoin levymme tähän mennessä. Ja silti mukaan mahtui myös paljon luovaa sekoilua, esimerkiksi huutotuottamista. Se tarkoittaa partaäänekästä tuotantometodia, jossa kappaleiden rakenteet huudetaan ja lauletaan lennossa rumpalin korviin tarkkaamosta, jotta biisi menisi kerralla tai viimeistään parilla purkkiin. Nykyisen tasapäistävän digitaalimaailman varjossa pitää keksiä uusia kikkoja, että saa musan pysymään elävänä ja persoonallisena.

Alamaailman Vasarat sai taannoin runsaasti huomiota yhteistyöstään Tuomari Nurmion kanssa. Jatkoa ei ole kuitenkaan luvassa.

- Yhteistyö oli musiikillisesti hedelmällistä, joskin Vasaroille monella tapaa ehkä liiankin helppoa. Kun laulu otti biisissä pääroolin niin sovituksia ei tarvinnut miettiä niin paljon kuin instrumentaalipuolella. Biisejä ei silti haluttu pilata liialla kikkailulla, joten päädyimme pitämään materiaalin aika simppelinä. Jälkikäteen kuunneltuna se oli hyvä ratkaisu - platasta tuli hyvä ja kummankin artistin näköinen.

- Levyä tekemisestä ei huonoja puolia muistu mieleen, mutta myöhemmän vaiheen oikeusasiat jättivät hiukan pahan maun suuhun. En lähde niitä sen tarkemmin ruotimaan, mutta mainittakoon, että juuri siitä syystä yhteistyö päättyi ja suunnitteilla ollut live-dvd ja kenties toinen levykin jäivät tekemättä. Toisaalta tämä on myös hyvä juttu, sillä Vasaroiden vahvin voima on nimenomaan omassa instrumentaalimusassa. Taustabändinä olisimme toimineet tavallaan aliteholla, mutta se olisi silti vienyt niin paljon energiaa, että oman levyn vasaroiminen olisi varmasti vaikeutunut. Nurmio-yhteistyölle ei siis ole luvassa jatkoa, mutta olemme kyllä ylpeitä kimppalevystä ja yhdessä heitetyistä keikoista.

Sevillan-matkan jälkeen yhtye ryhtyy valmistautumaan live-dvd:n kuvaukseen.

- Suunnitelmissa on tosiaan julkaista dvd ennen seuraavaa levyä ja Helsingin Kanneltalolla 2.11. tapahtuva keikka taltioidaan sitä varten. Seuraava studioalbumi osuu puolestaan todennäköisimmin vasta vuoden 2009 alkupuolelle. Mutta saattaa olla, että tässä välissäkin tulee jotain hämmentävää yllätystä pihalle. Ahjot jauhaa koko ajan eikä vasaroiden kalke lopu ennen kuin hauta kutsuu, jos silloinkaan.

Alamaailman Vasarat Tampereen Klubilla keskiviikkona 24.10.

www.vasarat.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset