Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Lahtelainen Levy-yhtiö "tauolle", Apulanta jatkaa omin päin

Ari "Arska" Tiaisen 1990-luvun alussa perustama Levy-yhtiö vetäytyy tauolle. Yhtiön nettisivuilla todetaan seuraavaa: "Levy-yhtiö lähtee lomalle, palaten asemiin sopivan hetken tullen - ei kuitenkaan vuoden sisällä. Alkuvuodesta 2008 alkaen Levy-yhtiön yhtyeet ja artistit julkaisevat levynsä muita kanavia pitkin, joista tiedottavat tarkemmin itse parhaiten näkemänään ajankohtana. Nahan luonti ja uudet tuulet tuovat varmasti hyvää yhtiölle ja bändeille."

Soundi tavoitti Levy-yhtiön menestyneimmän yhtyeen Apulannan Toni Wirtasen. Mies näkee tulevan valoisana.

- Eipähän tämä meidän tilanne muutu juuri mitenkään, tilanteesta ei löydy dramatiikkaa. Jatkamme toimintaa omakustannepohjalta ja käytämme hyväksemme vuosien mittaan saatua kokemusta. Levy-yhtiössä aikaisemmin työskennellyt Lotta jatkaa yhteistyötä meidän kanssa, joten kovinkaan moni asia ei tosiaankaan edes muutu. Ja sitä haluan painottaa, että kaikki ovat tyytyväisiä tähän uuteen tilanteeseen, sanoo Toni.

- Arska on toki myös "kouluttanut" meitä tässä sellaisen viisitoista vuotta ja eiköhän niistä vuosista ole jäänyt jotakin mieleenkin. Ja jos jotakin ongelmia ilmenee niin ainahan sitä voi pirauttaa Tiaiselle. Niin tosiaan, mikäli asia ei tullut vielä tarpeeksi selväksi niin emme siis ole tekemässä diiliä minkään muun yhtiön kanssa.

Kuinka kauan olette tienneet tästä tulevasta uudesta järjestelystä?

- Onhan tämä ollut tiedossa jo hyvän aikaa. Olemme esimerkiksi suunnitelleet uutta albumia jo muutaman kuukauden ja olemme toki tienneet, että tulemme tekemään levyn uudessa tilanteessa, Wirtanen sanoo.

- Meillähän oli aluksi kunnianhimoisena ideana mennä studioon heti syksyn rundin päätteeksi. Soitannollisesti yhtye olisi varmasti ollut kovassa iskussa, mutta biisimateriaali ei olisi ollut kovinkaan vahvaa. Olemmekin nyt hylänneet kaikki aikataulut ja turhat kiirehtimiset. Työstämme nyt uutta materiaalia puhtaasti fiiliksen mukaan ja nauhoitamme juttuja joskus ensi vuoden aikana, mutta yhtään tämän enempää en uskalla aikatauluista sanoa. Ja sitä paitsi; jos yhtye tekee tyyliin kymmenettä studioalbumiaan niin olisihan se aivan älytöntä lähteä sössimään koko homma turhalla kiireellä.

Wirtanen hymähtää, että "kun nyt ollaan omakustanneyhtye niin meidänhän pitäisi julkaista ensimmäiseksi ep".

- Minäpä tosiaan heitän nyt Soundin kautta itselleni haasteen, että Apulannalta ilmestyy seuraavaksi ep! Sehän olisi aivan mainiota omakustannemeininkiä.

Entä oletteko jo ehtineet "harjoitella" asioiden hoitoa omin päin?

- No joo, onhan tässä Santapukin (Sipe, rumpali) kanssa jo saatu säätää monia asioita... Onhan siinä tietysti aina enemmän hommaa kun harrastetaan täysin itsenäistä päätöksentekoa. Se ei ole tullut yllätyksenä (naurua).

www.apulanta.fi


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset