Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Apulanta: Tunnistettavaa materiaalia tulossa

Apulanta valmistelee loppukesän ja alkusyksyn mittaan seuraavaa studioalbumiaan, joka ilmestyy näillä näkymin loppusyksystä. Yhtyeen biisinikkari Toni Wirtanen on jo kertonut Voice-kanavan musiikkiuutisille "seuraavan Apulanta-albumin sisältävän täysin uudenlaista materiaalia".

Soundin uutisille Wirtanen kuitenkin saneli täysin toisenlaisia uutisia tulevasta pitkäsoitosta.

- Aika samanlaista materiaalia sieltä on taas tulossa. Mihin me tästä enää muututtaisiin. Biiseistä kyllä tunnistaa Apulannan, kitaristilaulaja naurahti.

Apulannan tuore neljän biisin Kesä-ep on puolestaan myynyt jo kultaa eli yli 5000 kappaletta.

- Se on kai ihan hyvä saavutus omakustanneyhtyeeltä... Muutenkin tämä meidän "omakustanneaika" on lähtenyt hyvin käyntiin. Moniin uusiin asioihin on törmätty, mutta kaikista on selvitty, Toni ilmoittaa.

Apulannan kesäkiertue jatkuu tiiviisti elokuun alussa järjestettävään Ankkarockiin asti. Sitä ennen Apulanta esiintyy vielä kymmenen kertaa eri puolilla Suomea.

www.apulanta.fi


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset