Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Ville Sorvali: AC/DC - varovaisen innokkaita ennakkotunnelmia

Maanantaina siitä tuli virallista. AC/DC:n uuden levyn nimi on Black Ice ja levyn ensimmäisen singlen nimi Rock 'N' Roll Train. Levy on ollut valmis jo tovin ja kopio siitä on kiertänyt levy-yhtiön edustajan mukana ympäri maailmaa kesäkuusta lähtien. Soundi sai kunnian olla ensimmäisenä paikalla, kun parivaljakko kävi viimein esittäytymässä myös Suomessa.

"Tuttu ja turvallinen" on sanapari, jota AC/DC:n yhteydessä on turha edes käyttää. Kaikki tietävät ainakin osapuilleen, mitä sieltä on tulossa. Kahdeksassa vuodessa (edellinen studioalbumi Stiff Upper Lip ilmestyi vuonna 2000) vaatimustaso ehtii kuitenkin nousta sen verran, että mitään vasemmalla kädellä vedettyjä Back In Black -pastisseja ei kukaan hyväksyisi.

Klassikoksi muodostuminen on aina ajan kysymys, eikä pikaisen ennakkomaistiaisen aikana voi yltää kovin syvälliseen analyysiin edes AC/DC:n uudesta levystä. Black Icen kohdalla on kuitenkin todennäköistä, että levy ei jää täydeksi hutilyönniksi. Rock 'N' Roll Trainia tarvitsee tuskin kuunnella kymmentä sekuntia pidempään, kun se on jo tarttunut päähän ja soi siellä ärsyyntymiseen asti - jalathan Angus Youngin riffikone saa tunnetusti vispaamaan heikommallakin suorituksella. Jokusen yllätyksenkin saattaa levyltä löytää, mikäli osaa suhteuttaa sanan "yllätys" AC/DC:n kontekstiin.

Black Icea ei selvästikään ole viilattu liikaa, sillä yhtyeen soitosta välittyy juuri sellainen rentous, jota kunnon rock'n'rollissa kaivataankin. Se saattaa AC/DC:n historian tuntien kantaa hyvinkin pitkälle. Oli kyseessä yhtyeen paras julkaisu sitten vuoden 1980 Back In Blackin tai ei, 20. lokakuuta kannattaa joka tapauksessa mennä töistä levykaupan ja kaljakaupan kautta kotiin.

Single Rock 'N' Roll Train ilmestyy 28. elokuuta
Albumi Black Ice ilmestyy 20. lokakuuta


Linkitä juttu Facebook:iin




KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Nocebo
Old Ideas
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
The Lion’s Roar
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video
Mies ja nainen


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset