Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Ex-Sonata-kitaristi Jani Liimatainen kirjoitti Sturm Und Drangille

Vaasalainen Sturm Und Drang ennakkokuunteluttaa Rock 'N' Roll Children -albumiaan MySpacessa kahden päivän ajan. Albumi saapuu kauppoihin 12. marraskuuta ja samana päivä ilmestyy myös uusi Soundi, josta voi lukea lisää Sturm Und Drangista.

- Levyn kakkoskappale The River Runs Dry on Sonata Arcticassa aikaisemmin vaikuttaneen Jani Liimataisen käsialaa. Hän antoi biisin meille jo ensimmäisen levymme aikoihin, mutta silloin sitä ei tehty valmiiksi. Jani kehui sovitustamme todella hyväksi, Sturm Und Drangin laulajakitaristi André Linman sanoo.

- Jani ei tätä sanonut, mutta minusta tuntuu, että biisin sanoitukset kertovat Liimataisen fiiliksistä Sonatasta erottamisen jälkeen. Siellä lauletaan muun muassa, että "there is a limit how much I can carry / the misery I married kept me chained down so long / now I feel alive for the first time" ja niin edelleen.

www.sturmunddrang.fi

  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
PMMP-kaksikko tulkitsee Ultra Brata07.09.
Mike Portnoy ulkona odotetusta projektista07.09.
Stam1na sai ympäristöpalkinnon07.09.
Uusi Lordi kuultavissa kokonaisuudessaan07.09.
Turisas valtaa suuret suomalaissalit06.09.
Kylie Minogue Suomeen, Gogol Bordello suurempaan06.09.
Kysyntää riittää: Roger Watersille lisäkeikka06.09.
Snoop Dogg julkaisee jatkoa Doggystylelle04.09.
Kings Of Leon paljasti albuminsa saloja03.09.
FM2000 grillaa syyskuun lopulla02.09.
Amorphis oldskool-kiertueelle02.09.
John Legend ja The Roots yhteistyössä02.09.
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen02.09.
Avenged Sevenfold saapuu Helsinkiin01.09.
Apocalyptica listautui hienosti USA:ssa01.09.
Apulanta aktivoitumassa01.09.
Godspeed You! Black Emperor saapuu Suomeen01.09.
The Pogues - viimeisen kerran?31.08.
Jordison vakuuttaa: Slipknot jatkaa31.08.
Michael Monroe palkkasi tuottajalegendan31.08.
Lordi valloittaa Euroopan loppuvuodesta31.08.
Taas uusia keikkavieraita30.08.
Kanye Westiltä ilmaista, mukana mm. Jay-Z30.08.
Laulaako Scott Weiland oikeasti?30.08.
Nokia: Michael Jackson ladatuin artisti 30.08.
Guns N' Roses häirikkötuulella29.08.
U2-konsertissa pidätyksiä27.08.
22-Pistepirkko juhlakiertueelle, levytys kesken27.08.
Big Four -paketti ulos lokakuussa 27.08.
Soundgardenin basisti kiistää kodittomuuden26.08.
Linkitä juttu Facebook:iin

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 4

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan




KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
7th Symphony
Grinderman II
Guns N' Roses häirikkötuulella
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
En oo keittäny enkä myyny
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Nightwish kyllästyi omiin biiseihin


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

The Complete In A Silent Way Sessions
Wildlike Wonder
Eleven Eyes To Shade
Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset