Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Tuomon kakkoslevy helmikuussa, lue kommentit

Monissa liemissä keitetty jazz- ja soulmuusikko ja -säveltäjä Tuomo Prättälä julkaisee Reaches Out For You -pitkäsoittonsa 4. helmikuuta. Levy-yhtiön tiedote kertoo seuraavaa: "Luvassa on groovaava, klassinen albumikokonaisuus. Ei kompromisseja. Ei täyteraitoja". Levyltä lohkaistun Ordinary-singlen voi kuunnella MySpacessa.

Vuonna 2006 julkaistu My Thing -albumi nosti Tuomon kertaheitolla musiikkimaailman tietoisuuteen. "Stevie Wonder -henkistä soulia" sisältänyt levy on myynyt Suomessa sittemmin kultaa ja se on saanut myös Emma-palkinnon. Soolouransa ohella Tuomo soittaa muun muassa Quintessencessa, Q-Continuumissa ja Emma Salokoski Ensemblessa.

- Kyllä se ensilevyn suosio pääsi vähän yllättämään, vaikkeivät odotukset ihan nollassa olleetkaan. Joka tapauksessa näen soololevyni osana sitä samaa duunia, jota olen tehnyt jo pitkään, eikä kyseessä ollut mikään äkillinen pinnalle pulpahtaminen. Tähän saakka tie on ollut enimmäkseen tasaista nousua ja luulen että vasta kunnon pudotus opettaa miten asioita käsitellään. Mutta eihän semmoista voi minulle sattua, Prättälä hymähtää.

Jos mietit My Thing -levyn jälkeistä huikeaa meininkiä niin mikä nousee mieluisimpana muistona mieleen?

- Kaikki on ollut mahtavaa, mutta ehkä itselle tärkeimpiä juttuja ovat olleet muutamat ulkomaiset keikkareissut. Tuntuu niin raikkaalta soittaa täysin eri yleisölle kuin yleensä. Ja ylipäänsä uudet  paikat ja uudet ihmiset ovat aina hienoja juttuja.

Kerro lyhyesti vielä tulevasta kakkoslevystä.

- Biisejä ryhdyin kirjoittamaan aika pian My Thingin julkaisun jälkeen ja ensimmäiset äänityssessiot taisivat olla viime maaliskuussa. Levyä ääniteltiin tiputellen pitkin vuotta. Aluksi minulle ei ollut kovinkaan selvää, että millaista levyä olen tekemässä ja biisejä nauhoiteltiinkin enemmän kuin yhdelle levylle mahtuu. Jossain vaiheessa jouduin pistämään osan kappaleista syrjään seuraavaa levyä odottamaan. Voisi sanoa, että valitsin isommat biisit tälle levylle ja jätin pienemmät hautumaan. Tekemisen paineilta ei voi välttyä, mutta luulen, että onnistuin käsittelemään ne aika tehokkaasti parin pienen ahdistuskohtauksen muodossa. Suurimmaksi osaksi levyn tekeminen oli aika leppoisaa, Tuomo päättää.

www.tuomomusic.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset