Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Kuusi tuntia Absoluuttista Nollapistettä

Suomalaista pop/rock/proge-maailmaa jo vuodesta 1991 rikastuttanut rovaniemeläislähtöinen Absoluuttinen Nollapiste julkaisee Arkistokuvaa 1992-2008 -dvd:n maaliskuun alussa. Kuusi tunnin aikana näkee esimerkiksi live-esityksiä, dokumentteja, TV-esiintymisiä ja musiikkivideoita.

- Aika harvalla bändillä on videomateriaalia tallella jostakin 1990-luvun alusta. Meillä onneksi on, yhtyeen rumpali Tomi Krutsin sanoo ja jatkaa nauraen:

- Tässä onkin viime kuukausina katsottu nolostellen omia edesottamuksia kaikkien näiden vuosien varrelta. Mutta nyt me olemme ehdottomasti parempia ihmisiä, nähtyämme tämän kaiken!

Basisti Aake Otsalan tarjoaa blogissaan hieman tarkempaakin sisältökuvausta: "Julkaisu sisältää 2 tuntia konserttitaltionteja, 7 dokumenttia, tv-esiintymisiä, yhtyeen kaikki musiikkivideot ja suuren kasan valokuvia vuodesta 1992 lähtien. Jaakko Viitalähde masteroi hellävaraisesti joka ikisen dvd:llä kuultavan sekunnin. Jopa vanhojen vhs-nauhojen ja c-kasettien karheus on saatu korvia hivelevällä tavalla talteen. Ikuisesti… digitaalinen tieto ei häviä koskaan. Eihän?".

DVD:n editointipäiväkirjaan voi tutustua täällä.

DVD-traileri löytyy täältä.


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Rush saapuu Suomeen ensi vuonna21.05.
Bee Geesin Robin Gibb on kuollut21.05.
Antony & The Johnsons versioi laulujaan sinfoniaorkesterin kanssa20.05.
Bonosta tuli maailman rikkain muusikko18.05.
Sabbath-saaga saa koomisia piirteitä - Ward poistettu kuvista18.05.
Kuuntele uusi Sonata Arctica -albumi18.05.
Uusi biisi The Afghan Whigsilta tarjolla ilmaiseksi18.05.
On The Beach -tapahtuma peruuntui18.05.
Black Sabbath palaa ilman Wardia18.05.
PMMP juhlii levyään Loimaan torilla - kuullaanko Jallin pallit?16.05.
Anssi Kela koosti livekokoelman16.05.
Vietä Valtari-tuntia Sigur Rósin kanssa16.05.
Ilouutisia: The Afghan Whigs tulee Suomeen!15.05.
Keikkavieraita: The Shins, Lenny Kravitz14.05.
Absoluuttinen Nollapiste lupaa ettei huku14.05.
Suomen viime vuoden suurimmat hitit tulivat naisten suusta14.05.
AC/DC:n uusi levy siintää horisontissa14.05.
Basistilegenda Donald "Duck" Dunn on poissa13.05.
Hynyseltä omaelämäkerrallinen kirja11.05.
Metallican Black Album -keikka Prahasta nähtävissä kokonaisuudessaan10.05.
Against Me! -laulaja korjaa sukupuoltaan09.05.
Fishbonelle uudet keikkapäivät, Destroyer Tavastialle, Lykke Li Flow'hun09.05.
My Bloody Valentinen uusi albumi valmistuu hyvää vauhtia08.05.
Legendaarinen CBGB-klubi saattaa palata08.05.
Andre 3000 näyttelee Jimi Hendrixiä08.05.
Stam1nan Nocebo julkaistaan Amerikassa08.05.
Jenkkiykkönen Fun. keikalle Suomeen08.05.
Lady Gagalle toinen konsertti Helsinkiin08.05.
Albumiuutisia: No Doubt, Slipknot, Depeche Mode06.05.
Beastie Boysin Adam Yauch on kuollut05.05.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan



ETUSIVU | UUTISET | BÄNDITIEDOTTEET | BLOGIT | ARVOSTELUT | DEMOEFEKTI | PIKKUILMOT | TOIMITUS