Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Kotipelto & kumpp. tekivät hevistä salonkikelpoista

Stratovariuksen uuden Polaris-albumin julkaisuun valmistautuva Timo Kotipelto sai puolisentoista viikkoa sitten erikoisen pyynnön, kun Suomen presidentin kansliasta kysyttiin, olisiko laulajalla kiinnostusta esiintyä Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin Suomen-vierailun kunniaksi järjestettävässä iltatilaisuudessa.

- Olin tuolloin Pohjanmaalla tekemässä ex-Sonata-mies Jani Liimataisen uuden bändin Cain's Offeringin albumin lauluosuuksia. Kysyin Janilta, että miten olisi tällainen tilaisuus. Tulimme siihen tulokseen, että tässä on nyt kysymys sen verran erikoisesta jutusta, ettei hommaa parane missata. Ja toki meillä oli mielessä, että Medvedev on kertonut pitävänsä esimerkiksi Deep Purplesta, joten meidän meininkimme saattaisi jopa toimia hänelle, Kotipelto kertoo.

Maanantaina 21.4. tapahtuneella keikalla Kotipelto, Liimatainen ja Stratovarius-kitaristi Matias Kupiainen soittivat akustiset versiot Stratovariuksen Hunting High And Lowsta sekä Black Diamondista. Deep Purplelta lainattiin Burn ja Rainbow'lta I Surrender.

- Ihan täysillä vedettiin, tukat heiluen. Matiakselta hajosi plektra akustisella keikalla ja se kertonee myös jotakin! Adjutantti tuli sitten kolmen biisin jälkeen sanomaan, että lohkeaisiko vielä yksi kappale ja vedettiin sitten vielä I Surrender. Yllättävän leppoisa tunnelmahana siellä oli, noinkin arvovaltaiseksi tilaisuudeksi. Ja kyllä porukka näytti meidän meiningistä diggailevankin.

- Propsit myös Tarja Haloselle. Yleensähän tällaisissa tapahtumissa kuullaan jotakin jazzia tai klassista, mutta Tarja uskalsi lähteä vähän toisille linjoille. Hieno juttu, saatiin vissiinkin tehtyä hevistä lopullisesti salonkikelpoista, Kotipelto nauraa.

Lue lisää Stratovariuksesta uudesta Soundista. Lehti ilmestyy keskiviikkona 22.4. Uuteen Polaris-levyyn voi tutustua täällä.

www.stratovarius.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset