Jos Kauko Röyhkän fanit äänestäisivät suosikkilevystään, olisi voittaja luultavasti Maa on voimaa. Se onkin yksi 80-luvun komeimmista suomalaisista rocklevyistä. Jos et ole sitä kuullut, sinun ei kuitenkaan kannata rynnätä levykauppaan, sillä albumia ei ole vuosikausiin ollut saatavissa cd:nä. Sama pätee Röyhkän moniin muihin albumeihin.
Vastaavia esimerkkejä on tietenkin pilvin pimein: Keban Koko ajan go-go, Smackin kaksi ensimmäistä albumia, Miljoonasateen viisi ensimmäistä albumia, useimmat Remun soolot ja niin edelleen. Niiden kaikkien painos on ollut loppu jo pitkään eikä levy-yhtiö ole katsonut aiheelliseksi ottaa uutta.
Heavy-puolelta Stratovariuksen Fright Night -debyytti olisi varmasti uuden cd-painoksen väärti. Ainakin kaupallisessa mielessä.
Tietenkin Suomessa on myös paljon levyjä, joita ei ole koskaan edes julkaistu cd:nä. Maukka Perusjätkän levyt, SIGin Matkalla maineeseen -debyytti ja Sensuurin toinen albumi varmasti kävisivät kaupaksi nyt, kun punk-ajan musiikista ollaan kiinnostuneempia kuin vuosikausiin. Ehkä jopa Keban debyytille, Claudian Korallia-kiekolle ja Siberian Valkoiselle vankilallekin olisi yleisönsä.
Entä miksi Hullu-Ukko ja Kotiteollisuuden ainoa levy ei ole saatavilla muiden Kotiteollisuus-kiekkojen tapaan? Ja missä ihmeessä luuraa Kuudennusmiesten Huumetta-albumin uusintapainos? Yhtyeen jäsenet tunnetaan nykyään Lauri Tähkä & Elonkerjuu -nimellä, joten eiköhän sen faneista löytyisi halukkaita ostajia.
Suomalaisen rockin pikkuklassikoista Matti Järvisen Matin levystä ja Kontran Miedosta levystä otettiin taannoin 500 kappaleen cd-painokset. Molemmat myytiin loppuun hujauksessa. Enemmänkin olisi mennyt.
Olen toisinaan kysellyt levy-yhtiöistä, miksi joitain levyjä ei ole saatavilla tai niistä ei oteta uusia painoksia. Kunnon vastausta en ole saanut, ainoastaan ympäripyöreää löpinää kustannuksista, varastoinnista ja niin edelleen. Vain harvoin on sanottu syyksi, että niille ei ole markkinoita!
Entä kuinka paljon maksaa uusintapainos aiemmin julkaistusta cd:stä? Jos oletetaan painokseksi tuhat kappaletta, kustannukset ovat kolmesta neljään euroa per levy. Sen lisäksi lasimasterista eli levyjen prässäämisessä tarvittavasta muotista veloitetaan 500-1000 euroa. Tällä kaavalla saadaan erän hinnaksi korkeintaan 5000 euroa, usein selvästi vähemmän.
Jos levyä myydään ulos normaalina midpricena, sen tukkuhinta on noin seitsemän euroa. Kun tuhannen levyn erä on kaupattu, jää katteeksi vähintään 2000 euroa. Lisäksi tuloa kertyy musiikin kustantajalle, säveltäjille, sanoittajille ja niin edelleen.
Laskukaava on suurpiirteinen, mutta eiköhän asia tullut selväksi. Levyerän myytyään julkaisija jää selvästi voitolle. Se ei ehkä tapahdu viikossa tai kuukaudessa, mutta tuhannen keskihintaisen levyn myyminen vuodessa tai kahdessa ei liene mahdotonta.
Ongelma taitaakin olla se, että nykyään levy-yhtiöt haluavat rahansa heti. En ole häävi kauppatieteilijä, mutta voisikohan tässä yhteydessä ottaa esiin Wired-lehden päätoimittajan Chris Andersonin viisi vuotta sitten nimeämän long tail -ilmiön, johon muun muassa Amazon-verkkokaupan menestys perustuu?
Andersonin teesien mukaan etenkin nettikaupassa merkittävä osuus tuloista kertyy ”pitkästä hännästä” eli niistä tuotteista, joita myydään vain muutamia kappaleita. Olisiko sama idea yleistettävissä myös fyysisten levyjen kauppaan? Tietenkin ensimmäinen edellytys on se, että levyt ovat kuluttajien saatavilla.
Miksi Hullu Ukko & Kotiteollisuus -levyä ei ole saatavilla cd:nä?
– Lyhyt vastaus on se, että levy on ihan paska, kommentoi Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi Jouni Hynynen.
Entä mikä on pitempi vastaus?
– Me koko ajan mietitään, että halutaanko me julkaista sitä. Ja jos me halutaan julkaista se, niin miten. Ei siitä oikein kehtaa tehdä semmoista isompaa painosta, mikä olisi kaupoissa myynnissä. Ehkä siitä voisi tehdä spesiaalipainoksen, jota myydään keikoilla. Siis vähän kuin YUPin Hippos From Hell -levy, kun ne teki sen cd:ksi.
– Jotain tämmöistä on siis mietitty. Periaatteessa asia menee kuitenkin niin, että se on niin paska levy, että ei sitä ihan kauheasti kannata tuolla kylillä rummutella. Jos se joskus julkaistaan, niin ehdottomasti jonain pienenä erikoispainoksena. Pidetään siis alkuperäisten hinta ylhäällä.
Tuleeko sinulle mieleen suomalaisia levyjä, jotka haluaisit ostaa cd:nä, mutta niitä ei ole saatavilla?
– Niitä Remun suomenkielisiä sooloja olen vähän kaipaillut. Olen koko ajan kytistellyt, jos vaikka saisin ne joskus cd:nä. Mulla on toinen niistä vinyylinä, mutta toista ei ole lainkaan. Niitä olisi kiva kuunnella.
Minkä vuoksi esimerkiksi Kauko Röyhkän Maa on voimaa -levyä, Remu Aaltosen Live At Café Metropol -levyä ja Mljoonasateen ensimmäisiä albumeita ei ole saatavilla cd:nä?
– Minimipainosmäärät ovat sen verran korkeat ja toisaalta kysyntä kampanjoiden ulkopuolella lopulta melko rajattua. Siksi kaikkia levyjä ei voida pitää jatkuvasti varastossa.
– Pyrimme ns. midprice-kampanjoissamme vaihtelemaan tuotteita. On siis hyvin mahdollista, että kyseisistä levyistä otetaan uudet painokset seuraavan kampanjan aikana. Yleensä tiedustelemme kauppiailta etukäteen, mitkä levyt heitä kiinnostavat juuri sillä hetkellä. kertoo Warner Music Finlandin markkinointipäällikkö Jouni Perämaa.
Suomessa levy-yhtiöiden katalogin hyödyntäminen ei tunnu erityisen aktiiviselta ja suunnitelmalliselta. Mistä se mielestäsi johtuu?
– Katalogi muodostaa ainakin meillä huomattavan osan myynnistä. Sitä pyöritetään erilaisten kokoelmien ja kampanjoiden kautta jatkuvasti. Nyt on myös käynnistynyt noin 60 000 laulun back-katalogimme täydellinen digitoiminen. Kunhan se saadaan valmiiksi, niin sitten kaikki kappaleet on ainakin digitaalisesti hankittavissa.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomi on markkina-alueena on aika pieni. Jos puhutaan bokseista ja muista spesiaalijulkaisuista, niin sellaiset artistit, joiden tuotannosta saisi merkittäviä kokonaisuuksia, ovat lopulta melko vähissä. Eikä sellaisia kokonaisuuksia tuosta vain rakenneta.
Kauko Röyhkä, Smack ja Keba ovat varmasti räikeimmät puutteet. Paljon muutakin tulee ihan heittämällä mieleen: Pelle Miljoonan Pelko ja viha, CMX:n kaksi ekaa levyä, Ratsian toinen ja kolmas levy, Maj Karman Kaukana puhelimista, Hearthillin levyt ja niin edelleen. Toivottavasti niitä vielä joskus saa ostaa ihan levykaupasta eikä pelkästään jonain digilatauksina, jotka eivät ole levyjä ollenkaan.
Eihän sitä muistanutkaan, miten paljon näitä saavuttamattomia levyjä onkaan! Levy-yhtiöt, vink! Varisnkin Röyhkälle luulisi olevan kysyntää nyt...
Nuo kaikki nimimerkin Suomirokkia suurella tunteella luettelemat albumit olisivat takuuvarmoja steady sellereitä. On se kumma kun raha ei kelpaa!!!
Minulla tulee mieleen mm. seuraavat puuttuvat "jalokivet" : Kelpo Pojat-kaikki kolme levyä; Keba-I; Riff Raff-No Law`n`Order; Jumalainen Näytelmä-Luurankoja Lumessa; Jerry Sultsina-Viimeinen Mies; Dead Allison-2 ekaa; SIG-Matkalla Maineeseen; Sata Lasta-Esikoinen; Manic Toys-koko tuotanto jne, jne.
Mä olen odottanut ennenkaikkea Ryöhkän Akti ja Kaunis eläin levyjä.Eivät ole olleet saatavilla julkaisun jälkeen.
Ratsian 2&3 kelpais myös.Papu ja Pojat levyä en ole koskaan edes nähnyt.
Eero ja Jussi&the Boys Numero 3,the Nights of iguana molemmat levyt,Havana blacks Faceless days,Jussi&the Boys Pojat asialla,Liisa Akimof Alkava pimeä vuodenaika,Bluesounds Greta's hits.
Nuo kolme viimeistä ovat sentään saanut toisen cd painoksensa,kaikki ovat kadonneet sen jälkeen.Faceless daysin ostaisin jo pelkästään saadakseni soittaja/levytys tiedot,alkuperäisestä vinyylistä kun niitä ei löydy.
Voisi sanoa että levy-lafkat eivät ole olleet ajan tasalla: osa kansaa äänestää tietokoneillaan, eli kun kaupasta ei saa niin netistä löytyy varmasti. Kuitenkin monasti se alkuperäinen kiekko kiinnostaisi..
Joku taisikin jo mainita tuon Riff Raffin loistavan ekan levyn. Muukin kotimainen 80-luvun alun metalli kaipaisi uudelleenjulkaisua. Mm. Dawson, Hard Rock Sallinen, Heavy Metal & Live, Oz muutamia mainitakseni.
Keban niin erinomainen, romanttisen uhmakas Koko ajan go-go, julkaistiin Warnerin toimesta digitaalisesta remasteroituna vuonna 2008. Uskomatonta, mutta totta, tätä suomalaisen rockin kadonnutta helmeä myytiin sumeilematta esimerkiksi pääkaupunkiseudun Anttilassa hintaan 3,90 e. Tarttui matkaan, tietenkin.
Itse odottelen yhä esimerkiksi PÄÄT -yhtyeen, LIIKKUVIEN LASTEN tai KUUDENNEN TUNNIN (Kuinka tänään voit?) -cd-julkaisuja. Missä lienevät? Ilmestyvätkö kenties koskaan? Ja tosiaan, mihin katosi Röyhkän Onnenpäivä?
Keban Koko ajan Go-gon viimevuotinen painos meni minulta ihan ohi. Varmaankin myös monelta muulta. Olisin ehdottomasti ostanut. Nyt taitaa olla jo myöhäistä.
Röyhkä, Päät, Liisa Akimofin Alkava pimeä vuodenaika - siinä pahimmat puutteet omalta kannalta. Dave Lindholmin Rockadillolle tekemät albumit taitavat myös olla loppu. Ainakaan niitä ei ole levykaupoissa näkynyt.
Maa on voimaa -levyhän julkaistiin 2000-luvun alussa remasteroituna painoksena. Itselläni on kyseinen cd-versio. Sen sijaan 500 kg lihaa -yhtyeen kolmea 80-luvun levyä ei ole saatavilla missään muodossa, eikä niitä koskaan ole cd:nä julkaistukaan.
Röyhkän asiat ei tosiaan taida olla parhaassa mahdollisessa hoidossa. Jos peilaa vastakkain häntä ja Tuomari Nurmiota, Hande vie selvän voiton. EMI jaksoi julkaista taannoin uusiksi jopa ne Tanssipalatsit ja Karaokekuninkaat, vaikka kyse ei ole mistään ihan tuotannon keskeisestä tai laatuisimmasta jaksosta.
Eikä kotimaassakin esimerkiksi Äx perusta liiketoimintansa back catalog-myyntiin?
Vuosikymmenien varrella levy-yhtiöt ovat enenevissä määrin rukanneet liiketoimintaansa suuntaan jossa mega-aktien tuovat valtavat käteisinfuusiot pitävät puljuja pystyssä eikä monien pienten purojen ruokkimiseen juurikaan kiinnitetä huomiota.
Ehkä ne eivät ole yhteensopivia kvartaalitalouden raportointikäytäntöjen kanssa.
Voisin kuvitella, että vuosikymmenien jälkeen viriilin back catalogin synnyttämiseen kykenevien bändien luotsaaminen alkaa olla hukkunutta kansanperinnettä isoissa lafkoissa. Sama pätee olemassaolevien katalogien hoitamiseen... Luulen että Rhinon tyylisille populaarikulttuuriarkeologeille on tulevaisuudessa yhä enemmän käyttöä. Levy-yhtiöt eivät itse enää omaa tarvittavaa asiantuntemusta.
Kotimaassa Provisual taitaa tätä samaa arvokasta työtä tehdä.
Pieni tarkennus: Kontran Miedosta levystä on tehty kaksi 500 kappaleen CD-painosta. Kolmanteen ei ole tällä hetkellä varaa. Kyseisen levyn oikeudet on vuokrattu Warnerilta, ja käytännössä Warner on silloin myös ainoa, joka CD-julkaisusta rahaa nettoaa. Harmi, ettei niillä ole itsellään intoa hyödyntää kataloogiaan tympeitä kokoelmia lukuunottamatta.
Toukokuussa Warner Music julkaisee kahden cd:n kokoelman Kauko Röyhkän tuotannosta vuosilta 1980-1990. Kyseessä on neljästoista Röyhkä-kokoelma, kuudes 2000-luvulla. Ei tunnu paljon järki päätä pakottavan levy-yhtiössä.
Warner taisi Jenkeissä alihankkia kataloogijulkaisujensa hoidon juuri Rhinolta, jos en väärin muista... Suomessa kannattaisi ilmeisesti löytää samanlainen yhteistyökumppani. Uusi Röyhkä-kokoelma on massiivisen tympeä idea.
Näitä on paljon. Sellaisista, joille kuvittelisi olevan edes jonkinsortin markkinat, tulee mieleen puutteita (on saatavilla vain kokoelmia tai ainakin osa levyistä julkaisematta) seuraavilla: Hearthill, Backsliders, Dave Lindholm, Kari Peitsamo, Zero Nine, Tuula Amberla, Saara Suvanto, Piirpauke, Teddy & The Tigers plus paljon muuta Suomi-billyä ja -punkkia.
Havana Blackit tuli justiinsa. Hyvä niin. Smackit ja Röyhkät uudestaan kauppoihin. Tällä kertaa Smackilta se livekin ja Kakelta myös Onnenpäivä ja EMI-kausi. Omista puutoksista ostaisin Hearthillit ja tuon Onnenpäivän heti.
Ja näitäkin legendaarisia bändejä saisi olla kattavammin saatavilla: Sweetheart, Psychoplasma, Xysma, EBPSATRFM, Deep Turtle.
Eikö uusintapainoksen markkinointi maksa mitään?
Eikö uusintapainoksen kansigrafiikoiden ja -tekstien tekeminen maksa mitään?
Eivätkö uusintapainoksen mekanisointikorvaukset maksa mitään?
Tero, laskelmasi kusee ja huolella.
Uusintapainoksen markkinointi?!?
Eiväthän suomalaiset firmat koskaan markkinoi uusintapainoksia!
Eivätkä pahemmin satsaa kansiin ja kansiteksteihin. Vaikka aihetta olisi.
Miten muuten on mekanisointikorvausten laita? Täytyykö ne maksaa joka kerta, kun sama levy tai biisi julkaistaan uudestaan? Kuinka isosta summasta on kyse?
Mekanisointikorvaukset ovat luokkaa euro per täyshintainen levy. Totta kai ne maksetaan joka ikisestä julkaisusta. Ne ovat korvaus biisien tekijöille siitä, että heidän teoksistaan valmistetaan myytäviä kappaleita.
Jotta kokoelmaa saadaan kaupaksi, kyllä nyt yleensä ostetaan edes jokunen palstamillimetri Soundista, Suesta ja Rumbasta. Maksaa yhteensä helposti parisen tonnia.
Tuhannen kappaleen painoksessa näistä tulisi siis yhteensä kolmisen tonnia kuluja (plus kannet). Eli jos tuohon lisätään Alangon laskelmien viisi tonnia ja tukkuhinta olisi 8 euroa, kaikki tuhat levyä pitäisi saada kaupaksi ennen kuin päästään break eveniin.
Ei kovin hyvää bisnestä.
Vai että parin tonnin mainokset tuhannen mid price -levyn painoksesta? Et kai ole tosissasi?