Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Ukonhaudan työstöstä kirja, Hynyseltä runoja miehille

Kotiteollisuus nauhoitti Ukonhauta-albuminsa Nightwishin Tuomas Holopaisen kotitalossa viime syksynä. Nyt tuon ankaran työskentelyprosessin eri vaiheet on laitettu myös kirjan kansien väliin. Like julkaisee Ukonhauta - kenelle banjot soivat -opuksen 1.6.

"Perustuu totitapahtumiin" -otsikolla varustettu tiedote kertoo seuraavaa: "Mitä tapahtuu, kun Nightwish-päällikkö Tuomas Holopainen kutsuu Kotiteollisuuden kotiinsa levyä äänittämään? Syntyy kiistelty klassikko, Ukonhauta. Mutta sitä ennen käydään läpi seitsemänviikkoinen aivoparaati sekä viinafantasia, joka sittemmin on kulkenut legendana nimeltä Kiteen tattikarnevaalit. Tästä legendasta puhutaan vieläkin vain kuiskaten. Jouni Hynysen päiväkirjoja ja muita merkintöjä sekä Mikko Karmilan valokuvia sisältävä merkkiteos dokumentoi kattavasti syksyn 2008 tapahtumat ja niiden seuraukset."

Jouni Hynyseltä ilmestyy lähiaikoina myös toinen teos. Artisti kertoo aiheesta seuraavasti:

- Niin, elokuussa miulta ilmestyy runokirja, joka sisältää sellaisia runoja, joita miehetkin voivat lukea häpeilemättä. Ajatuksena oli viedä Ukonhaudan "tekstiteema" tappiin asti. Jotenkin jäi kuitenkin sellainen fiilis, etten saanut kaikkea haluamaani sanottua levyllä. Nyt sanotaan sitten kaikki!

Kotiteollisuuden Tippuri kiertoon -kesärundi starttaa Vuokatista lauantaina 23.5. Kierros saa päätöksensä Mikkelin Jurassic Rockissa 8.8.

www.kotiteollisuus.com


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
The Cult julkaisee uuden albumin - biisi kuultavissa31.01.
Maistiainen Jack Whiten soololevyltä kuultavissa31.01.
Garbagelta uusi albumi – mukana Irina Björklund30.01.
Cirque du Soleilin Jackson-show Helsinkiin loppuvuodesta30.01.
Neil Young äänittää kahta albumia Crazy Horsen kanssa27.01.
Metallica tähdittää Suomen Sonispherea27.01.
Provinssirockin uusia nimiä: Kyuss Lives!, M83, Stam1na26.01.
The Amazing maaliskuussa Tavastialle25.01.
Pariisin Kevät juhlistaa albumia kiertueella25.01.
CMX uudelle levy-yhtiölle ja studioon25.01.
Dream Theater kesällä Suomeen?24.01.
Narttu palaa! Kauko Röyhkän klassinen kokoonpano keikkailee kesällä24.01.
Keikkavieraita: Fu Manchu, Mos Def, Pain Of Salvation...24.01.
Ultra Bra tekee paluun viikon päästä! Liput myyntiin heti.24.01.
Nightwishin salakeikan ja Gibson Amphitheatren livevideoita nähtävillä - päivitetty20.01.
Emmat jaettu - Chisu rohmusi taas patsaita20.01.
Bruce Springsteen julkaisee Wrecking Ball -albumin! Kuuntele sinkku!19.01.
The Mars Volta julkaisee Noctourniquetin maaliskuun lopussa18.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
The Path Of Totality
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
Tony Iommi on sairastunut syöpään
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
Death & Decay
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Van Halenin paluuvideo julki - 35 vuotta vanha biisi?


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset