Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Listat! Ne tulevat! Ja niitä on niin paljon!!

Vuoden 2009 loppu lähestyy ja sitä mukaa myös uuden vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppu. Se tarkoittaa, että vuoden lopun listoja on varmasti tiedossa noin viidestä kymmeneen kertaa enemmän kuin vuoden 2008 lopussa. Sanaa 'loppu' tullaan myös käyttämään aivan törkeän paljon liikaa...

Asiasta kannattaa olla tietoinen ja siihen varautunut esimerkiksi uusimmalla verenpainelääkityksen tai koettamalla muuten vähentää tyhmien, verenpainetta nostavien juttujan läsnäoloa elämässä. Itse taidan esimerkiks pistää Pressiklubin katsomisen tauolle siltä varalta, että siellä on Aamulehden reporttereita tuulettamassa ikeniään. Hesarin keskustelupalsta saa jäädä myös, oli uutisaihe mikä tahansa. Ainahan kaikki, haikalojen ihmislihan makua kohtaan tuntemaa antipatiaa myöten, on feministien tai vihervasemmistolaisten syytä kyseisellä suomi24.fistä selkeästi kyberkloonatulla sosiaalisen kanssakäymisen kanavalla.

Jokainen kuitenkin selviää tästä koettelemuksesta omalla tavallaan ja omilla tabuillaan.

Suurinta osaa maailman ihmisistä ei tietenkään kiinnosta pätkääkään ja hyvä niin, mutta niitä joita kiinnostaa voisin kiusata nyt ensimmäisellä puukorvaisella väärien valintojen kavalkadilla. Tuo musalehdistä brittiläisin tarjoaa vuosikymmenen top satasen, täynnä "suuruuksia" kuten MGMT ja Interpol:

http://www.nme.com/list/albums-of-the-decade/158049/page/1

Linkitä juttu Facebook:iin

NIMI: Kommentti:
EMAIL:  
WEB:  
Varmistus:
Kirjoita viereiseen kenttään KIRJAIMIN numero: 6

Keskustelupalstalle saapuvat viestit tarkastetaan aina ennen julkaisua.

Lähettäjä: Trade Union Jack  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 09:18

Arttu hyvä, kommenttisi ei ole edes hauska. Jos sinä et satu pitämään juuri näistä levyistä, se ei tarkoita, että ne olisivat huonoja.
Minun mielestäni NME:n lista on yllättävänkin osuva ja selväpäinen. Esimerkiksi Radiohead, Strokes, Streets, Arcade Fire, PJ Harvey, Primal Scream, White Stripes, Sufjan Stevens ja QOTSA ovat suorastaan itsestään selviä valintoja vuosikymmenen parhaiden levyjen listalle – samoin jopa Interpol, Libertines ja Blurin Think Tank.

Lähettäjä: arttu tolonen  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 12:00

Jos en levyistä pidä, ne ovat subjektiivisesti huonoja ja näiden listojen koko pointti lienee erimielisyyksien provosointi. Niitä on aivan liikaa valtionuskonnolliseksi dogmaksi...

QOTSAlta meni kyllä väärä levy (Rated R on oikeasti parempi), Primal Scream on hyvä, Radiohead, Sufjan ja Streets samoin. Think Tank oli positiivinen yllätys, sillä kyseinen levy on rikollisen aliarvostettu.

Interpol ja Libertines ovat todella surkeita esityksiä. Mitä myöhempien aikojen Björk tuolla tekee on minulle myös totaalinen mysteeri. Strokes ei ole minulle koskaan uponnut, mutta ymmärrän sen viehätyksen.

Voit sitten ensi vuoden alussa tulla napisemaan mun älyttömän paskasta listasta. Ja niitä tulee oleman paljon!

Lähettäjä: timo  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 14:46

Tuosta Blurista olen kyllä samaa mieltä, mutta mielestäni levy on tosiaan huono jos se kuulostaa huonolta - oikeastaan aika yksinkertaista.

Totta kai vuosikymmenen top 10 -listalla pitäisi olla Mark Knopflerin Sailing To Philadelphia (2000).

NME:tä tulee selailtua, mutta samat asiat siinä huvittaa kuin jo 80-luvullakin.

Lähettäjä: ACE  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 15:23

Radiohead, PJ Harvey, White Stripes ja Arcade Fire RED HOT!!

Primal Scream ja QOTSA - COOL STUFF.

Interpol on kyllä kuraa... valitettavasti.

Lähettäjä: Pauli  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 15:28

"Totta kai vuosikymmenen top 10 -listalla pitäisi olla Mark Knopflerin Sailing To Philadelphia (2000)."

Mark Knopfler on valovuosia mainettaan parempi!!!

Lähettäjä: arttu tolonen  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 15:49

Tätä Knpfleria ei tullut koskaan kuunneltua. Muutaman myöhemän soololevyn olen kuunnellut ja ne menivät jo aika tasalaadukkaaksi tapetiksi. Kuuntelin tuossa Philadelphian Spotifylla (nyt Knopfler rikastuu rutkasti, koska Black Audiollekin oli sieltä tullut kahdesta vuosineljänneksestä lähes 50 senttiä!) ja tykkäsin enemmän. Hienoa ja hienoista irkkumusiikkivaikutusta...

Lähettäjä: timo  Keskiviikko, Marraskuu 18, 2009 - 16:09

Kyllä juuri tuo levy on mielestäni parasta mitä herra on tehnyt Dire Straits mukaan lukien. Myöhemmät soolot ovat olleet hieman liian "tasaisia".

Tuossa Philly-levyssä vaan on jotain erityisen hienoa. Kysykää vaikka DJBB:n Tommy Lindgreniltä :-)

Lähettäjä: TERO  Keskiviikko, Marraskuu 25, 2009 - 13:07

NME:n lista osoittaa sen valitettavan tosiasian, että 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on ollut po/rock-musiikin osalta se kaikkein surkein, jos lähdetään 50-luvulta kohti tätä päivää. Strokes, Libertines, Radiohead? Voi itku...

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Maanantai, Joulukuu 14, 2009 - 23:17

Nyt jännätään... Pitchfork aukoo päätään jaksottain tällä viikolla....

http://pitchfork.com/

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Keskiviikko, Joulukuu 16, 2009 - 13:44

Ja tässä mun huutonaurua aiheuttavat listat, jotka eivät kyllä juuri juhlineet Soundin kokonaislistoilla... Hitsi.

Saamarin ulkomaalaiset!
Mos Def: The Ecstatic
Arctic Monkeys: Humbug
bob hund: Folkmusik För Folk Som Inte Kan Bete Sig Som Folk
Mike & The Ravens: No Place for Pretty
Tinariwen: Imidiwan : Companions
Rain Machine: Rain Machine
Dinosaur Jr: Farm
Antony & The Johnsons: The Crying Light
Heavy Trash: Midnite Soul Serenade

Armotonta rahastusta!
Reverend Bizarre: Harbinger of Metal (vinyylin julkaisi tänä vuonna Svart Records)
Various Artists: Psych-Funk 101
Nazi Death Camp: The Complete Mongo Punk Sessions
Rumen: Silo
Reverend Bizarre: Death Is Glory... Now!

Havumetal perse!
Sunn0))): Monoliths & Dimensions
Opium Warlords: Live at Colonia Dignidad
Ajattara: Noitumaa
Beherit: Engram
Steel Mammoth: Nuclear Ritual
Immortal: All Shall Fall
Terveet Kädet: Ihmisen poika, pedon poika
Napalm Death: Time Waits for No Slave
Solstafir: Köld
Swallow the Sun: New Moon

Suomijuntit!
Shogun Kunitoki: Vinonaamakasio
The Sultans: The Sultans
Puppa J: Oi aikoja!
O.G. Ikonen: Mieron tiellä
Joose Keskitalo: Tule minun luokseni, kulta
Them Bird Things: Fly, Bird Things, Fly
Tuomo: Reaches Out For You
Banda Madrugada: Paiste
Hannibal & Joku Roti Mafia: Streets of Nekala
Peloton: Funeral, Circus & Other Music
Verde: Kärmes

Lähettäjä: ACE  Torstai, Joulukuu 17, 2009 - 10:22

No, onhan tuolla samojakin levyjä kuin meikäläisellä. Pääasiassa metallissa, mutta myös muualla - erityisesti Arctic Monkeys ON timantti.

Swallow The Sun on Suomen seuraava vientijyrä.

Mutta onko tuo Puppa Joku joke. Täytyy olla!

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Torstai, Joulukuu 17, 2009 - 10:46

Pupan levy on mahtava vaikka en edes soittanut sillä ;-)

Huolii-biisi yksin nostaa sen jo top kymppiin. Voi olla että tuo sijoitus kympin sisällä on hiukan korkea, varsinkin kun listan koostamisen jälkeen tuli vasta kuunneltua Opel Bastardsin uusin ja kyllä tuo O.G. Ikonen on vaan tajuttoman kova, mutta listathan kuvastavat aina yhtälailla häilyvää hetkeä kuin levyarviotkin.

Lähettäjä: Pekka Turunen  Perjantai, Joulukuu 18, 2009 - 22:13

Mutta mitä on tapahtunut Soundin vuosiäänestyslapukkeelle? Surkean pieni määrä kategorioita. Eikö sitä juuri joku vuosi kokeiltu ja palattu sitten vanhaan hyvään malliin? Onhan nuo biisi- ja soittajakategoriat vähän sellaisia, että voittajaksi selviää aina vuoden soitetuin sinkku ja Kirk Hammett, eikä välttämättä joku erityisen hyvä biisi tai muusikko. Pitää pistää omat protestiäänet lapun taakse.

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 15:16

Jos olisi ennen listan tekoa tullut kuunneltua, niin Pohjolan Ilmari ja Op:lit olisivat menneet top kybään.

Lähettäjä: Jussi  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 15:24

Voisiko tänne saada kriitikoiden henkilökohtaiset vuoden levylistat?

Lähettäjä: Timo Kanerva  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 15:31

Ensimmäisenä osui käsiin retrolistani, mikä muotoutui tällaiseksi:


1. Grateful Dead, Winterland 1973: The Complete Recordings
2. The Beatles In Mono
3. Nick Lowe, Quiet Please. The New Best of Nick Lowe
4. Neil Young, Archives Vol 1
5. Jackie Leven The Haunted Year
6. Bert Jansch, L.A. Turnaround
7. Leonard Cohen, Live At The Isle of Wight
8. Tuomari Nurmio, Dumari
9. Hassisen Kone, Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980-1982
10. SIG, Sadan vuoden yksinäisyys.

Lähettäjä: Mikko Meriläinen  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 15:42

Tällaisia minä listailin. Erinomainen vuosi oli jälleen kerran, erityisesti tuli tosi upeita kotimaisia levyjä!
Ulkomaisten kanssa oli harvinaisen vaikea saada levyjä tyydyttävään järjestykseen, enkä ole tähänkään ihan tyytyväinen... mutta tällä mennään.

SUOMI
Samuli Putro: Elämä on juhla
Plain Ride: House On The Hill
Sister Flo: AU
Cosmobile: Making Do
Regina: Puutarhatrilogia
Rollstons: Gauguin's Trunk
Puk: Koordinaatit
Samae Koskinen: Elossa
Manna: Songs of Hope and Desire
Vuk: The Plains

ULKOMAAT
Prefab Sprout: Let's Change The World With Music
Bill Callahan: Sometimes I Wish We Were an Eagle
Church: Untitled # 23
Wilco: Wilco
Cass McCombs: Catacombs
Flaming Lips: Embryonic
David Sylvian: Manafon
The XX: xx
JJ: JJ N°2
Eels: Hombre Lobo

RETROT
The Beatles Stereo Box
Punk ja Yäk
Neil Young Archives vol I
Big Star: Keep an Eye on the Sky
U2: The Unforgettable Fire

Lähettäjä: Sami Nissinen  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 18:17

ULKOMAAT

1. Animal Collective: Merriweather Post Pavillion
2. Grizzly Bear: Veckatimest
3. Prefab Sprout: Let's Change The World With Music
4. Tinariwen: Imidiwan: Companions
5. David Sylvian: Manafon
6. Mulatu Astatke & Heliocentrics: Inspiration Information 3
7. Anouar Brahem: The Astounding Eyes Of Rita
8. Cass McCombs: Catacombs
9. The Clientele: Bonfires On The Heath
10. Wilco: Wilco

SUOMI

1. Plain Ride: House On The Hill
2. Sami Kukka: Menen Veteen
3. Cosmobile: Making Do
4. Muuan Mies: Tyhjyydestä tullaan
5. Risto: Sähköhäiriöön
6. Samuli Putro: Elämä on juhla
7. PUK: Koordinaatit
8. Rinneradio: Pole Stars
9. Timo Kiiskinen: Chet
10. Janne Laurila: Kultaisia Pisteitä

Lähettäjä: Antti Luukkanen  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 18:39

METALLIT:

1. GHOST BRIGADE: Isolation Songs
2. KYLESA: Static Tensions
3. TOTALT JÄVLA MÖRKER: Söndra Och Härska
4. DEVIL'S BLOOD: Time Of No Time Evermore
5. CHURCH OF MISERY: Houses OF The Unholy

ULKOMAISET:

1. GOSSIP: Music For Men
2. WOLFMOTHER: Cosmic Egg
3. BILLY TALENT: III
4. MASS HYSTERI: Vär Del Av Stan
5. FRANK TURNER: Poetry Of The Dead

SUOMALAISET:

1. THEM BIRD THINGS: Fly, Them Bird Things, Fly
2. VIIKATE: Kuu Kaakon Yllä
3. PMMP: Veden Varaan
4. PUPPA J: Oi Aikoja
5. DWYERS: Gas Station Masturbation

Lähettäjä: Eero Kettunen  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 22:38

Olen uusi kirjoittaja enkä ehtinyt osallistua äänestykseen, mutta tässä kuitenkin omat suosikkini:

Ulkomaiset

PREFAB SPROUT: Let's Change The World With Music
THE ANTLERS: Hospice
ANTONY AND THE JOHNSONS: Crying Light
MATISYAHU: Light
EELS: Hombre Lobo - 12 Songs Of Desire
CAMERA OBSCURA: My Maudlin Career
MORRISSEY: Years Of Refusal
WILD BEASTS: Two Dancers
THE XX: xx
YEAH YEAH YEAHS: It's Blitz!

Suomi

CHISU: Vapaa ja yksin
PLAIN RIDE: House On The Hill
REGINA: Puutarhatrilogia
SCANDINAVIAN MUSIC GROUP: Palatkaa Pariisiin!
STEEL MAMMOTH: Nuclear Ritual
KAROSHI LOVERS: Death Pop
JAAKKO & JAY: War Is Noise
RISTO: Sähköhäiriöön
TUOMAS HENRIKIN JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI: Vade Retro Satanus I
ABSOLUUTTINEN NOLLAPISTE: Musta hiekka

Metal

GHOST BRIGADE: Isolation Songs
AMORPHIS: Skyforger
KATATONIA: Night Is The New Day
SCAR SYMMETRY: Dark Matter Dimensions
KILLSWITCH ENGAGE: Killswitch Engage
TOTALT JÄVLA MÖRKER: Söndra & Härska
SAMAEL: Above
SAPATTIVUOSI: Ihmisen merkki
UNANIMATED: In The Light Of Darkness
SPIRITUS MORTIS: The God Behind The God

Lähettäjä: Esa Kerttula  Maanantai, Joulukuu 21, 2009 - 23:44

MAAILMA 10
WILCO Wilco (The Album)
BAT FOR LASHES Two Sun
LAY LOW Farewell Good Night’s Sleep
DIRTY PROJECTORS Bitte Orca
DAN AUERBACH Keep It Hid
CALIFONE All My Friends Are Funeral Singers
EL PERRO DEL MAR Love is Not Pop
LIGHTNING DUST Infinite Light
VETIVER Tight Knit
THE DEAD WHEATHER Horehound

Suomi 10
PLAIN RIDE House on the Hill
JANNE LAURILA Kultaisia pisteitä
DIGITAALIMIEHET Digitaalimiehet
THE MUNSONS Go With The Flow
RÖYHKÄ JA RÄTTÖ JA LEHTISALO Hiekkarantaa
KASPAR Kaspar
MANNA Songs Ff Hope And Desire
THEM BIRD THINGS Fly, Them Bird Things, Fly
STEEL MAMMOTH Nuclear Ritual
SAMULI PUTRO Elämä on juhla

Lähettäjä: Jussi  Tiistai, Joulukuu 22, 2009 - 09:09

Kiitos näistä. Mutta lisääkin saisi tulla: Alanko, Silas, Mattila, Isoaho, Laine, Kuloniemi, Sorvali, Kallio, Pirinen jne

Lähettäjä: Tero Alanko  Tiistai, Joulukuu 22, 2009 - 10:35

Jotensakin näin se mielestäni meni.

Ulkomaat:

1. wilco
2. the xx
3. the decemberists
4. bill callahan
5. david sylvian
6. wild beasts
7. girls
8. grizzly bear
9. bonnie "prince" billy
10. prefab sprout

SuomI:

1. sister flo
2. plain ride
3. regina
4. samuli putro
5. samae koskinen
6. joose keskitalo
7. pmmp
8. risto
9. tuomas henrikin jeesuksen kristuksen bändi
10. them bird things

Lähettäjä: Timo Isoaho  Tiistai, Joulukuu 22, 2009 - 10:58

Ulkomainen rock:

1. Wolfmother: Cosmic Egg
2. Porcupine Tree: The Incident
3. Bigelf: Cheat The Gallows
4. Russian Circles: Geneva
5. The Flaming Lips: Embryonic
6. Kiss: Sonic Boom
7. Them Crooked Vultures: Them Crooked Vultures
8. Caspian: Tertia
9. Astra: The Weirding
10.The Decemberists: The Hazards Of Love

Suomi:

1. Alamaailman Vasarat: Huuro Hulkko
2. Terveet Kädet: Ihmisen poika, pedon poika
3. The Sultans: The Sultans
4. Samuli Putro: Elämä on juhla
5. Viikate: Kuu kaakon yllä
6. Absoluuttinen Nollapiste: Musta hiekka
7. Barefoot Brothers: Return of the Lost Horse
8. Brussel Kaupallinen: Musta Polku
9. PMMP: Veden varaan
10. Jarkko Martikainen: Toivo

Retro:

1. Tuomari Nurmio: Dumari
2. Sentenced: The Coffin
3. Euthanasia: Rymykorpi - The Complete Recordings
4. AC/DC: Backtracks
5. Agents: ...Looking Back

Hevit:

1. Dream Theater: Black Clouds & Silver Linings
2. Slayer: World Painted Blood
3. Alice In Chains: Black Gives Way To Blue
4. Ghost Brigade: Isolation Songs
5. Mastodon: Crack The Skye
6. Spiritus Mortis: The God Behind The God
7. Napalm Death: Time Waits For No Slave
8. Insomnium: Across The Dark
9. Absu: Absu
10. Pitbull Terrorist: C.I.A.

+ bubbling under:
Immortal: All Shall Fall, The Devil's Blood: The Time Of No Time Nevermore, Heaven And Hell: The Devil You Know, Swallow The Sun: New Moon, Candlemass: Death Magic Doom, Amorphis: Skyforger, Beherit: Engram, Wolves In The Throne Room: Black Cascade, Archgoat: The Light-Devouring Darkness, Church Of Misery: Houses Of The Unholy, Free Spirit: Pale Sister Of Light jne...

Lähettäjä: Ville Pirinen  Tiistai, Joulukuu 22, 2009 - 16:52

Taisin sekoilla jotain kun luulin jo yhdesti lähettäneeni listan tänne. Atk pykii vastaan. Toivottavasti tää ei nyt tuu moneen kertaan.

kotimaa:
1. The Sultans: s/t
2. Plain Ride: House on the Hill
3. Lusiferiinin Armosta: Nuolee
4. Aavikko: Novo Atlantis
5. Terveet Kädet: Ihmisen Poika, Pedon Poika
6. Sister Flo: AU
7. Röyhkä, Rättö ja Lehtisalo: Hiekkarantaa
8. Barefoot Brothers: Return of the Lost Horse
9. Micragirls: Wild Girl Walk
10. Samae Koskinen: Elossa

ulkomaat:
1. Heavy Trash: Midnite Soul Serenade
2. Pierced Arrows: Straight to the Heart
3. Pissed Jeans: King of Jeans
4. Litmus: Aurora
5. Zombi: Spirit Animal
6. Obits: I Blame You
7. Dan Auerbach: Keep it Hid
8. Devendra Banhart: What Will We Be
9. Them Crooked Vultures: s/t
10. Wolfmother: Cosmic Egg

uusinnat:
1. Death:...For the Whole World To See
2. Billy Childish: Archive from 1959 -The Billy Childish Story
3. The Vaselines: Enter The Vaselines
4. Euthanasia: Rymykorpi -the complete recordings
5. Nick Cave and the Bad Seeds: The Firstborn Is Dead

Uusi OP:L Bastards olis ollut kärkikahinoissa mutta kuulin sen listaushommien jälkeen. Muuten underiin bubblaamaan jäi esmes sellaisia neroja levyjä kuten Kari Peitsamon, Dave Lindholmin, Janne Laurilan ja Opium Warlordsin uutuudet.

Lähettäjä: Jussi  Keskiviikko, Joulukuu 23, 2009 - 10:57

Hyvää joulua kaikille, jotka vaivautuivat listansa laittamaan (ja piiskaa niille, jotka eivät sitä tehneet).

Jussi S.; Soundin tilaaja jo toisessa polvessa!!!

Lähettäjä: Pauli Kallio  Keskiviikko, Joulukuu 23, 2009 - 12:29

Hiekkasen muutoksia niihin listoihin nähden jotka toimitin toimitukseen kuukausi sitten. Ulkomaan kympistä tuli tusina. Kotimaan ykköseksi nousi häveliäältä nelossijalta ja jääviysaspekteista huolimatta Sweetheartsin debyytti koska olen sitä eniten kuunnellut ja siitä parhaiten tykkään. Koko ajan ilmestyy hirveästi älyttömän hienoja retrolevyjä joten viiden valinta meni jokseenkin arpapelinä. Mingusta ja Only Onesia pitää ääänestää aina kun se on mahdollista ja Tim Buckleyn lisasin jälkiviisaampana.

ULKOMAAT 12

BOB DYLAN Together Through Life
TINARIWEN Imidiwan: Companions
CANDI STATON Who's Hurtin' Now
TOM WAITS Glitter And Doom Live
EMILY LOIZEAU Pays Sauvage
SEUN KUTI Many Things
MELODY GARDOT My One And Only Thrill
PIERCED ARROWS Straight To The Heart
THE DELTA BOMBERS Howlin'
OJOS DE BRUJO Aolaná
IAN HUNTER Man Overboard
FAST'N'BULBOUS Waxed Oop

KOTIPUOLI 10

SWEET JEENA AND HER SWEETHEARTS
Rock'n'roll Picnic
ETERNAL ERECTION Angels And Bandits
MISS SAANA AND HER MISSIONARIES
Yes, We Are!
KASPAR Kaspar
TAMPO Tampo
TIMO LASSY Round Two
JIMI TENOR & TONY ALLEN
Inspiration Information
KAEMO Perustus
JIMMIE LAWSON The Real Deal
TUOMO Reaches Out For You

Plain Ridea ja Sultansia olisin varmaan äänestänyt mutta levyt ovat vielä kuulematta.

VANHAT 6

ORCHESTRE POLY-RYTHMO DE COTONOU
The Vodoun Effect
THE KINKS Picture Book
THE ONLY ONES Kaikki kolme albumia
CHARLES MINGUS Mingus Ah Un (Legacy Ed.)
VARIOUS Woodstock 40
TIM BUCKLEY
Live At The Folklore Center, NYC

Lähettäjä: Timo Harjuniemi  Keskiviikko, Joulukuu 23, 2009 - 13:00

Minäkin nämä jo kertaalleen panin, mutta - kutale sentään - unohdin tuon varmistuksen! Aika monta hyvää levyä jäi listalta: Fuck Buttons ja King Midas Sound myöhästyivät vähän. Ja Joosen uusinta en ole vielä kuullut...

Hyvää joulua kaikille!


Vuoden levyt:
Ulkolaiset:
1. Wild Beasts – Two Dancers
2. Grizzly Bear: Veckatimest
3. The Pains of Being Pure at Heart – The Pains of Being Pure at Heart
4. Moderat – Moderat
5. Wavves – Wavvves
6. Atlas Sound - Logos
7. The XX – XX
8. Fever Ray – Fever Ray
9. Andrew Bird – Noble Beast
10. Jenny Wilson – Hardships!

Kotoiset:
1. Randy Barracuda – Randy Barracuda
2. Sister Flo: Au
3. Asa ja Toverit: Via Karelia
4. Vladislav Delay – Tummaa
5. Es – Kesämaan lapset
6. Regina – Puutarhatrilogia
7. The Gentleman Losers – Dustland
8. Manna – Songs of Hope and Desire
9. Mesmer – The Ghost of A Tennis Court
10. Saurus – Neon Saurus

Lähettäjä: Jari Jokirinne  Torstai, Joulukuu 24, 2009 - 17:49

Ulkomaiset:

1. MALAJUBE: Labyrinth
2. STILL FLYIN´: Never Gonna Touch The Ground
3. NOISETTES: Wild Young Hearts
4. CHOIR OF YOUNG BELIEVERS: This is for the...
5. PEARL JAM: Backspacer
6. PHOENIX: Wolfgang Amadeus Phoenix
7. JASON LYTLE: Yours Truly....
8. CONOR OBERST & MYSTIC VALLEY BAND: Outer South
9. SILVERSUN PICKUPS: Swoon
10. THE TEMPER TRAP: Conditions


Kotimaiset:

1. THE SOULS: Grand Confusion
2. COSMOBILE: Making Do
3. JAAKKO & JAY: War Is Noise
4. HOME JUNIOR: Christine’s Road
5. RÖDSÖGÅRDEN: Rödsögården
6 .ANNA PUU: Anna Puu
7. DON JOHNSON BIG BAND: Records Are Forever
8. PLAIN RIDE: House On The Hill
9.ZACHARIUS CARLS GROUP: Rage In Your Heart
10. LADY ESCAPE: Unsung Land

Lähettäjä: Pertti Ojala  Kotisivut  Torstai, Joulukuu 24, 2009 - 21:59

ULKOMAISET:

1. Bob Dylan : Together Through Life
2. The Dead Weather : Horehound
3. Richard Hawley : Truelove’s Gutter
4. Muse : The Resistance
5. Wilco : Wilco (The Album)
6. Charlotte Hatherley : New Worlds
7. Neil Young : Fork In The Road
8. Seasick Steve : Man From Another Time
9. Jarvis Cocker : Further Complications
10. Yeah Yeah Yeahs : It’s Blitz

KOTIMAISET:

1. Chisu : Vapaa ja yksin
2. Anna Puu : Anna Puu
3. Viikate : Kuu kaakon yllä
4. Manna : Songs Of Hope And Desire
5. Joose Keskitalo : Tule minun luokseni,
kulta
6. Samuli Putro : Elämä on juhla
7. Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo :
Hiekkarantaa
8. Vesa-Matti Loiri : Hyvää puuta
9. Eri esittäjiä : Pörsänmäen Sanomat -
Tribuutti Jaakko Tepolle
10. Them Bird Things : Fly, Them Bird Things,
Fly!

RETROT:

1. The Beatles : Stereo Box Set
2. Tuomari Nurmio : Dumari - Raskauttavaa
todistusaineistoa 1979-2009
3. Hassisen Kone : Koko tuotanto koko
tarina 1980-1982
4. The Jesus And Mary Chain : The Power
Of Negative Thinking: B-sides
And Rarities
5. Kraftwerk : The Catalogue

Lähettäjä: Pekka Laine  Lauantai, Joulukuu 26, 2009 - 01:36

Meitsin listat
Ulkomaiset:

1. K’naan: Troubadour
2. Astra: The Weirding
3. Wolfmother: Cosmic Egg
4. Trummor&Orgel: Visions
5. Richard Hawley: Truelove’s Gutter
6. Wilco: Wilco (The Album)
7. The Black Crowes: Before the Frost…Until The Freeze
8. Dan Auerbach: Keep it Hid
9. The Dead Weather: Horehound
10. Devendra Banhart: What Will We Be

Retro:
1. Tuomari Nurmio: Dumari-Raskauttavaa todistusaineistoa 1979-2009
2. Henrik Otto Donner: Parhaita ottoja
3. Eri esittäjiä: Can You Dig it? The Music and Politics of Black Action Films 1968-75
4. Nationalteatern: Livet är en fest
5. Eri esittäjiä: Punk ja yäk! – Suomipunk 1977-1987


Kotimaiset
1. Asa& Toverit: Via Karelia
2. Timo Lassy: Round Two
3. Anna Puu: Anna Puu
4. Samuli Putro: Elämä on juhla
5. SIster Flo: Au
6. Munsons: Go With The FLow
7. Pohjolan Ilmari: Enkä mä rakasta ketään
8. Samae Koskinen: Elossa
9. Sami Kukka: Menen veteen
10. Chisu: Vapaa ja yksin

Lähettäjä: Pekka Laine  Sunnuntai, Joulukuu 27, 2009 - 01:28

kommentti omaan listaan: retroissa työtapaturma.
The Beatles-yhtyeen unohdin. MOno-boxi tietysti ylivoimainen ykkönen. Mutta juna meni jo. Skarpimpaa meininkiä ensi vuonna.

Lähettäjä: Petri Silas  Maanantai, Joulukuu 28, 2009 - 11:29

Koneeni toimituksessa tilttasi iTunesia päivittäessä oikein kunnolla, ja täällä kotona on vain listojen hahmot.

Tässä ne 7 levyä kotoa ja ulkoa, joiden muistan varmaksi lopulliseen kymmenen settiin menneen.

FIN
Candy Cane: Jaula
Verneri Pohjola: Aurora
Callisto: Providence
Asa & Toverit esittää: Via Karelia
Swallow The Sun: New Moon
KTU: Quiver
Jarkko Martikainen: Toivo

EI-FI
Mastodon: Crack The Skye
The Mars Volta: Octahedron
Porcupine Tree: Incident
Steven Wilson: Insurgentes
Isis: Wavering Radiant
Arctic Monkeys: Humbug
Them Crooked Vultures: Them Crooked Vultures

Retroissa olivat muistaakseni...

Hassisen Kone: Jurot nuorisojulkkikset
Tuomari Nurmio: Dumari
Pearl Jam: Ten - Collector's Edition Box Set
Faith No More: The Very Best Definitive Ultimate Greatest Hits Collection
Sielun Veljet: Kansan parissa III

Mukavaa alkavaa vuotta itse kullekin!

Lähettäjä: Antti Karkiainen  Maanantai, Joulukuu 28, 2009 - 12:58

Tässä kuusi parasta. Kotimaa oli vaikea, harva levy todella sykähdytti.

ULKOMAAT
1. Heavy Trash: Midnight Soul Serenade
2. Black Crowes: Before the Frost...
3. Jay Reatard: Watch Me Fall
4. Pearl Jam: Backspacer
5. Them Crooked Vultures: Them Crooked Vultures
6. Arctic Monkeys: Humbug

KOTIMAA
1. The Munsons: Go With The Flow
2. Regina: Puutarhatrilogia
3. Major Label: When I Am With You, You Are Safe
4. Kari Peitsamo: Takaisin Itä-Saksaan
5. Janne Louhivuori: Yin n´Twang
6. Alamaailman Vasarat: Huuro Kolkko

Lähettäjä: arttu tolonen  Tiistai, Joulukuu 29, 2009 - 13:01

...goes a sumthin' like this!

http://www.radiohelsinki.fi/vuosikymmenen-parhaat-levyt/

Nimimerkki Kalervo asiakeskustelee.

 

Lähettäjä: Veikko Virtanen  Keskiviikko, Joulukuu 30, 2009 - 14:53

Kalervo on kylläkin sikäli kiva, että hän keskustelee ihan omalla nimellään.

Eikä tarvinnut kovin pitkään tekstejään lukea, että löysin sieltä poju-sanan. Sillä nimellä hän saattaa kutsua ketä tahansa itseään nuorempaa musiikkikirjoittajaa uran pituudesta tai työn laadukkuudesta riippumatta.

Lähettäjä: Pekka Turunen  Torstai, Joulukuu 31, 2009 - 18:07

Ketään tuskin nyt erityisesti kiinnostaa jonkun random lukijan listat, mutta laitetaan nyt joukon jatkoksi kun tuli tehtyä. Kotimaisia lättyjä ei ole tainnut tulla kymmentä kuultua, laitetaan sen sijaan biisilistahahmotelmaa.

Levyt:
1. maudlin of the Well - Part the Second
2. Mastodon - Crack the Skye
3. The Mars Volta - Octahedron
4. Alice in Chains - Black Gives Way to Blue
5. The Decemberists - The Hazards of Love
6. Isis - Wavering Radiant
7. Devin Townsend Project - Ki
8. Pearl Jam - Backspacer
9. Swallow the Sun - New Moon
10. John Frusciante - The Empyrean

Biisit:
1. The Decemberists - The Hazards of Love 4 (The Drowned)
2. maudlin of the Well - Laboratories of the Invisible World (Rollerskating the Cosmic Palmistric Postborder)
3. John Frusciante - Unreachable
4. The Mars Volta - With Twilight as My Guide
5. maudlin of the Well - Another Excerpt: Keep Light Near You, Even When Dying
6. Alice in Chains - A Looking in View
7. Mastodon - Divinations
8. Devin Townsend Project - Terminal
9. Pearl Jam - Force of Nature
10. Alamaailman Vasarat - Tujuhuju

Lähettäjä: Arttu Tolonen  Perjantai, Tammikuu 01, 2010 - 18:17

Mua kyllä kiinnostaa... Noista saa usein kimmoketta kuunnella itseltä väliinjääneitä herkkuja.

Lähettäjä: Pekka Turunen  Perjantai, Tammikuu 01, 2010 - 21:51

Vuosituhannen alussa Kayo Dotiksi muuttunen maudlin of the Wellin uusi tuleminen on tuntunut jäävän mediassa täysin huomiotta, mikä on sääli, sillä Part the Second on aivan upea levy. Se ei sinänsä kyllä ollut mikään yllätys, kun levy julkaistiin omin toimin ilmaiseksi vain netin kautta. Suositellaan täysin rinnoin. Ja kun vauhtiin päästiin, niin laitetaan saman tien lisää sivuntäytettä, sata suosikkiani viime vuosikymmeneltä (sen verran tiukkaa oli viime vuoden levyjen kisa, että yön nukuttuani joidenkin sijoitus toisiinsa nähden taisi vähän vaihdella).

1. Sigur Rós - ( )
2. System of a Down - Mezmerize
3. Opeth - Blackwater Park
4. The Mars Volta - De-Loused in the Comatorium
5. The National - Boxer
6. Camel - A Nod and a Wink
7. maudlin of the Well - Part the Second
8. Tool - Lateralus
9. Mastodon - Crack the Skye
10. The Decemberists - The Crane Wife

11. Type O Negative - Life Is Killing Me
12. System of a Down - Hypnotize
13. System of a Down - Toxicity
14. Scandinavian Music Group - Missä olet Laila?
15. The Mars Volta - Octahedron
16. Mark Knopfler - Sailing to Philadelphia
17. Sigur Rós - Takk...
18. maudlin of the Well - Bath
19. R.E.M. - Reveal
20. Liekki - Korppi

21. Premiata Forneria Marconi - Stati di Immaginazione
22. Opeth - Ghost Reveries
23. NOFX - Never Trust a Hippy (ep)
24. Band of Horses - Cease to Begin
25. Kayo Dot - Choirs of the Eye
26. King Crimson - The Power to Believe
27. The Dillinger Escape Plan with Mike Patton - Irony Is a Dead Scene (ep)
28. Overhead - And We're Not Here After All
29. Sleater-Kinney - The Woods
30. Absoluuttinen Nollapiste - Nimi muutettu

31. Green Day - American Idiot
32. Magyar Posse - Kings of Time
33. Disco Ensemble - First Aid Kit
34. Mew - Frengers
35. Von Hertzen Brothers - Approach
36. The Mars Volta - Amputechture
37. Alice in Chains - Black Gives Way to Blue
38. Sigur Rós - Með suð í eyrum við spilum endalaust
39. The Decemberists - The Hazards of Love
40. Rise Against - Revolutions Per Minute

41. Uzva - Niittoaika
42. Circusfolk - The Progression Bell (ep)
43. Godspeed You! Black Emperor - Lift Yr. Skinny Fists Like Antennas to Heaven!
44. Sólstafir - Masterpiece of Bitterness
45. Von Hertzen Brothers - Love Remains the Same
46. Opeth - Watershed
47. Isis - Wavering Radiant
48. Tenhi - Maaäet
49. Riverside - Second Life Syndrome
50. Russian Circles - Station

51. NOFX - Pump Up the Valuum
52. CMX - Aion
53. Roger Waters - In the Flesh (live)
54. Overhead - Metaepitome
55. Celtic Frost - Monotheist
56. Tenacious D - Tenacious D
57. Pearl Jam - Backspacer
58. Fantômas - The Director's Cut
59. The Mars Volta - The Bedlam in Goliath
60. Russian Circles - Enter

61. The Mars Volta - Frances the Mute
62. Opeth - Damnation
63. Me First and the Gimme Gimmes - Ruin Jonny's Bar Mitzvah (live)
64. Swallow the Sun - Ghosts of Loss
65. Pekka Pohjola - Views
66. The National - Alligator
67. Mew - And the Glass Handed Kites
68. Devin Townsend Project - Ki
69. Radiohead - In Rainbows
70. System of a Down - Steal This Album!

71. Mokoma - Kuoleman laulukunnaat
72. Mastodon - Blood Mountain
73. Iron Maiden - Brave New World
74. The Ark - We Are The Ark
75. Radiohead - Kid A
76. Tool - 10,000 Days
77. Porcupine Tree - Deadwing
78. Liekki - Rajan piirsin taa
79. John Frusciante - The Empyrean
80. Swallow the Sun - New Moon

81. Opeth - Deliverance
82. Deep Insight - One Minute Too Late
83. Descendents - Cool to Be You
84. The Soviettes - LP III
85. Mastodon - Leviathan
86. Dream Theater - Six Degrees of Inner Turbulence
87. Sydän, sydän - Au
88. Mogwai - Mr Beast
89. Uzva - Uoma
90. Swallow the Sun - Hope

91. Rise Against - The Sufferer & The Witness
92. Red Hot Chili Peppers - By the Way
93. Muse - Black Holes and Revelations
94. Fair to Midland - Fables from a Mayfly: What I Tell You Three Times Is True
95. Bruce Dickinson - Tyranny of Souls
96. Foo Fighters - Echoes, Silence, Patience & Grace
97. Morrissey - You Are the Quarry
98. Reverend Bizarre - III: So Long Suckers
99. Mark Knopfler - Kill to Get Crimson
100. Sólstafir - Köld

Lähettäjä: Petri Silas  Maanantai, Tammikuu 04, 2010 - 11:03

Pekka Turuselle kiitokset erittäin virikkeellisestä annista tähän keskusteluun.

Olen Artun kanssa aivan samoilla linjoilla siitä, että liian moni herkku jää nykyään huomiotta, jos ei siitä innokkaalta asianharrastajalta kuule.

Tästä nyt pomppasi esimerkkinä silmään tuo PFM:n ’Stati di immaginazione’ –cd/dvd, joka osui ihan semivahingossa omaan silmään – ja päätyi mukaan – lomareissulla Milanossa syksyllä. Eli jos se ei olisi jo (sattuman kauppaa) hallussa, heti heräisi mielenkiinto.

Lähettäjä: Pekka Turunen  Tiistai, Tammikuu 05, 2010 - 19:25

Hienoa, PFM ja muu italialainen progeskene on melkoisen huonosti tunnettua Suomessa noin yleensä, aina ilahtuu kun kuulee jonkun siitä diggailevan. Kuutoseksi arvostamani Camel on toinen hieno esimerkki vanhasta progejäärästä, joka teki klassikkonsa kauan ennen 80-lukua, mutta innostui sitten kolmikymppisenä suoltamaan aivan yhtä hienoa materiaalia. Toisiksi uusin albumi Rajaz on vielä vähän hienompi kuin A Nod and a Wink, mutta jäi juuri edellisen vuosikymmenen puolelle. Suositeltavaa tutustuttavaa kaikille melodisen kitarismin ystäville.

Lähettäjä: Antti Mattila  Torstai, Tammikuu 07, 2010 - 22:41

Sama ongelma, jota Ville Pirinenkin aiemmin täällä valitteli: luulin jo lähettäneeni nämä. Toivottavasti ei ole niin kuuma lista, että on bannattu...

1. Enter Shikari: Common Dreads
2. Wolfmother: Cosmic Egg
3. Baroness: Blue Album
4. Amorphis: Skyforger
5. Swallow The Sun: New Moon
6. Immortal: All Shall Fall
7. Kreator: Hordes Of Chaos
8. Insomnium: Across The Dark
9. Heaven & Hell: The Devil You Know
10. Spiritus Mortis: The God Behind The God

Kiitokset lukijoille, jotka kyselivät vielä tammikuussakin listan perään. Listaukset kiinnostavat suurkuluttajia edelleen, ja hyvä niin.

Lähettäjä: arttu tolonen  Lauantai, Tammikuu 09, 2010 - 21:00

Ystäväni Mattin, joka esintyy nimellä Kid Kameleon, teki vuosikymmenen listan, jota on hauska lueskella silloin tällöin, pienissä palasissa...

http://kidkameleon.com/2010/01/best-of-the-decade/

Lähettäjä: Pekka Turunen  Torstai, Tammikuu 28, 2010 - 19:56

Kiitoksia Soundin onnettarelle! Avopuoliso kantoi eilen postimerkin hintaisen kitaran Musamaailmasta kotiin, hienostihan tämä soi ja käteen sopii.


KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

The Final Frontier
7th Symphony
TIMO RAUTIAINEN – biisi biisiltä
Grinderman II
Flow 2010 suositukset
Guns N' Roses häirikkötuulella
Joey Jordison päihitti Portnoyn ja Peartin
Iron Maiden teki tilin bergeniläiselle baarille
Gibson.com listasi kovimmat kitara-albumit
Ozzy: Black Sabbathin paluu todennäköistä


VIIMEKSI KOMMENTOIDUT:

Guns N' Rosesin kiertue takkuilee edelleen
The Whirlwind
Guns N' Roses häirikkötuulella
SOUNDIN DEMOSTA TÄHDEKSI – ”Kaikkea yritettiin, että saataisiin levytyssopimus.”
Uusin numero
Maija Vilkkumaa tolkun asialla
The Final Frontier

Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset