Lehtitilaukset Asiakaspalvelu Mainosta
UUTISET KUUKAUDEN JUTTU BLOGIT KILPAILUT JUNTUNEN
LEVYARVIOT ARKISTO DEMOEFEKTI
BÄNDI-ILMOT OSTA / MYY
UUSIN NUMERO TOIMITUS MEDIAKORTTI
KOTIMAISET ULKOMAISET KLUBIT MUUT

Uutistoimittaja: Timo Isoaho

Stratovarius miettii uutta, Stam1na sai Kotiseututeko-palkinnon

Stratovaruksen maailmankiertueen Suomen-osuus saapui päätökseensä Nivalan-keikan myötä 21.11.

- Suomen-kiertue meni erittäin hienosti! Varsinkin loppupään paikat eli Lahti, Oulu ja Nivala. Tammikuun alusta lähtee sitten Euroopan-rundi. Keväällä ei luultavasti enää keikkoja Suomessa tehdä, sillä meillä olisi vakaa aikomus katsoa jo uusia biisejä. Saapa nähdä, pidetäänkö jo oikein treenisessioita loppukeväästä, laulaja Timo Kotipelto sanoo.

- Mutta eiköhän  sitä ensi kesänä festareita kuitenkin heitetä!

Kotipelto tekee myös akustisia keikkoja Cain's Offeringia nykyään luotsaavan Jani Liimataisen (ex-Sonata Arctica) kanssa. Kaksikon kierros käy Lahdessa 28.11., Kauhajoella 4.12., Viitasaarella 5.12., Karjalohjalla 11.12., Seinäjoella 1.1. ja Kankaanpäässä 2.1.

- Saattaa näiden lisäksi tulla vielä jotakin muitakin esiintymisiä. Ja ehkä teemme vielä keväälläkin muutamia akustisia duo-keikkoja, Kotipelto kertoo.

Lemiläinen Stam1na on puolestaan saanut kotikuntansa myöntämän Kotiseututeko-palkinnon. Kiertopalkinto on puinen säräkaukalo. Yhtye sai lisäksi kunniakirjan, tuoretta rieskaa sekä tietysti reilun satsin särää.

Juhlatilaisuudessa mukana ollut tamperelainen kosketinsoittaja Emil "lEmi" Lähteenmäki kommentoi seuraavasti:

- Ymmärrän oikein hyvin, miksi pojat ovat halunneet nostaa esiin kotipitäjänsä eri yhteyksissä. Harva vastaavankokoinen kylä huomioisi näinkin äärimmäistä kulttuuria tekevää juopporyhmää.


  
LISÄÄ JULKAISUJATUOREUS
  
Marky Ramone kertoo totuuden The Ramonesista10.02.
Lordi julkaisee arkistojen aarteita10.02.
Auttaako Stephen King Aerosmithia?09.02.
Mm. Pete Doherty ja Shining Helsinkiin, festareille lisänimiä09.02.
Nick Cave ja Debbie Harry duetoivat tribuutilla09.02.
Norah Jones Pori Jazziin, TSOOL Tavastialle08.02.
Apulannan albumin salat selvillä08.02.
Metallica järjestää Orion Music + More -tapahtuman08.02.
W.A.S.P. juhlii tasavuosia, Jalometallissa uusia nimiä08.02.
Killing Joke ennakoi lopun aikoja07.02.
Uutta Poets Of The Fallia maaliskuussa07.02.
Ruisrock lisäsi kattausta mm. Refusedilla 07.02.
Madonna saapuu Suomeen elokuussa07.02.
Video: Nyt käy Stam1na-Hyyryselle kehnosti!06.02.
PMMP:lta vinyyliboksi ja uusi albumi keväällä06.02.
Konsertteja: Mm. Bob Mould, Jex Thoth, Peter Hook ja The Haunted06.02.
Facebook tekee Bonosta rikkaan, todella rikkaan06.02.
Black Sabbath unohtaa Wardin, Metallica ennakoi tiedotusta04.02.
Adam Lambert Queenin keulakuvaksi03.02.
Kiss ja Angry Birds yhteistyöhön?03.02.
Bill Ward ulkona Black Sabbathista?03.02.
Lou Reed tuo Lulun Eurooppaan02.02.
Asiaa automainoksista: Eminem ja Mötley Crüe02.02.
Uutta musiikkia ja videoita; mm. The Darkness, The Cranberries, Siinai02.02.
GG Caravan juhlistaa pitkäsoittoa Helsingin-keikalla02.02.
Kuuntele Cohen ja McCartney, Rufus Wainwrightilta uutuus01.02.
Käräjäoikeuden päätös: Hevisaurus vs. Sauruxet01.02.
Keikkoja; Hail!, Within Temptation, Gilby Clarke jne.01.02.
Brutal Ballet saapuu Suomeen01.02.
Elonkerjuu valitsi uuden laulajan31.01.
Linkitä juttu Facebook:iin

Tiedotteet ja infomateriaali os:
soundi@soundi.fi

Lyhyet tekstit esim. levy-yhtiöiden bändikiinnityksistä, tulevista & uusista merkittävämmistä julkaisuista jne. voi lähettää julkaistavaksi tällä sivulla. Myös uudet levy-yhtiöt & alan muut toimijat voivat infota sivulla asioistaan






KUUKAUDEN LUETUIMMAT JUTUT

Old Ideas
Nocebo
VUOSIÄÄNESTYKSEN TULOKSET - HAASTATTELUSSA TUOMAS HOLOPAINEN
Siamese Dream (Deluxe Edition)
Sounds Like Hell, Looks Like Heaven
VINYYLI PITÄÄ PINTANSA
Death & Decay
Bruce Springsteen saapuu kesällä Suomeen!
The Lion’s Roar
Helloween-äijien Unisonic-bändiltä julkaisu - katso video


Epe's Music Store

Katso lehtitarjoukset