Osio: Asiaa

Edesmennyttä Thin Lizzy -nokkamiestä muistetaan valkokankaalla – dokumentin toiseen pääosaan etsitään ennalta tuntematonta muusikkoa

Nuorena nukkuneesta Thin Lizzy -nokkamies Phil Lynottista valmisteltavaan dokumenttielokuvaan etsitään toiseen pääosaan ennalta tuntematonta muusikkokykyä. Mistään pienestä produktiosta ei ole kyse, sillä The Rocker: The Life and Music of Phil Lynott-työnimellä kulkevan elokuvan puikoissa häärivät kuusi kertaa Oscar-ehdokkaana ollut irlantilaisohjaaja Jim Sheridan sekä palkittu dokumenttiohjaaja Colm Quinn.

Pirkanmaalle tajuntaa laajentamaan – Manse Psych Festin kattaus täydentyi Rättö ja Lehtisalon paluulla!

Elokuussa järjestetään Tampereen Klubilla ja Pakkahuoneella ensimmäinen Manse Psych Fest, joka nimensä mukaisesti tarjoilee hienon kattauksen enemmän tai vähemmän huuruista rockmusiikkia. Illan esiintyjälista on: Oranssi Pazuzu, Death Hawks, Mara Balls, Rättö ja Lehtisalo, Maria ja Marsialaiset, Keuhkot, Seremonia, KAIRON; Irse! sekä Musta Risti.

Metallica-basisti kunnioitti Chris Cornellia bassosoolon merkeissä, Soundgarden-solistin hautajaispäivä vahvistusta vaille selvillä

Parhaillaan Pohjois-Amerikkaa WorldWired-kiertueensa merkeissä kiertävä Metallica liittyi loppuviikon aikana kunniaa torstaina menehtyneen Chris Cornellin muistolle osoittaneiden kollegoiden runsaslukuiseen joukkoon.