Arcade Fire, Dale Crover, Dallas Kalevala… – Parasta juuri nyt -listalla kuuhulluutta ja merkkejä elämästä

"Havahduttiin siihen, mitä kotimainen musiikkiteollisuus oli ennen ja mitä se on nyt", kertovat viikon vieraat.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät vastikään julkaistuista biiseistä ilahduttavimmat, itkettävimmät ja ajatuksia herättävimmät.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla saamme nauttia muun muassa skottipumppu The XCERTSin, Melvins-rumpalina parhaiten tunnetun Dale Croverin, indiemessiasorkesteri Arcade Firen (pääkuvassa) ja parin viikon päästä Suomen Turussa koettavan Liam Gallagherin tuoreista edesottamuksista.

Mukaan listallemme on mahtunut myös Lasten Hautausmaan Dingo-trubuuttia, viikonvaihteen Ruisrockissa livedebyyttinsä tekevän Dallas Kalevalan kuu-unelmointia, Perjantaibiisinäkin esiteltyä Ursus Factorya sekä Pekka Laineen arviossaan puoltamaa Cody Chesnuttia.

Viikon vierailijoina toimivat Jyrki takas telkkariin -esikois-ep:nsä tovi sitten julkaisseen Kesäloma-yhtyeen laulavat kitaristit Ville Kalli ja Paul Mattlings, jotka kertovat äänitteensä nimibiisin synnystä seuraavaa:

Jyrki syntyi todella nopeasti, kuin puskan takaa, kolmesta eri elementistä. Paul soitti jotain letkeää Red Hot Chili Peppers -tyylistä kitarariffiä ja jammailtiin siitä sitten tollanen etukenossa menevä rokkibiisi. Samana iltana tsiigailimme YouTubesta Tehareiden Jyrki-ohjelmassa soittamaa keikkaa 90-luvulta. Havahduttiin siihen, mitä kotimainen musiikkiteollisuus oli ennen ja mitä se on nyt.

Koti- ja ulkomaisen musiikkiteollisuuden päivän helmiä tuosta vain sitten:

Soundi.fi: Parasta juuri nyt (viikko 27/2017)