Sunnuntait ovat soittolistoja varten.
Joko tuoreimman paperimakasiinimme Antero Lindgren -juttu on haltuun otettuna? Jos ei, tilanne lienee järkevintä korjata heti alkuviikosta lähimpään lehtipisteeseen suuntaamalla.
Tänään kehutun kolmannen studioalbuminsa vastikään julkaissut biisinikkari kärrää eteemme Sunnuntaisoittarin levyisen läjän lauluja, jotka tavalla tai toisella väijyivät takaraivossa Blood Red -nimistä kiekkoa työstettäessä.
”Mulla oli vajaa pari vuotta sitten sellainen vaihe, että kuljin töihin Espooseen junalla ja kuuntelin matkoilla pelkästään Morriconea. Se oli erikoinen vaihe.”
Ryan Adams: Feels Like Fire (albumilta Ryan Adams, 2014)
– Tän levyn julkaisun aikaan Blood Red oli vielä sävellyksien osalta osittain kesken. Ryanin albumi oli kannustava ja inspiroiva, sen kuuntelu synnytti halun päästä studioon.
Ennio Morricone: The Ecstasy Of Gold (albumilta The Good, The Bad And The Ugly Soundtrack, 1966)
– Mulla oli vajaa pari vuotta sitten sellainen vaihe, että kuljin töihin Espooseen junalla ja kuuntelin matkoilla pelkästään Morriconea. Se oli erikoinen vaihe.
Nick Cave & The Bad Seeds: Nobody’s Baby Now (albumilta Let Love In, 1994)
– Tää biisi on soinut paljon öisillä ajeluilla ympäri Helsinkiä.
Townes Van Zandt: Marie (albumilta No Deeper Blue, 1994)
– Tämä mies on tekstittäjänä ja ennen kaikkea tarinankertojana vailla vertaa. Nero.
Primal Scream: Little Death (albumilta Riot City Blues, 2006)
– Mulla oli sellanen tunne, että Primal Scream pelastaa mut joltain tarpeettomalta kierrokselta. Tää biisi herätti mut.
Nancy Sinatra & Lee Hazlewood: Sand (albumilta How Does That Grab You?, 1966)
– Nää kaksi on luotu tuottamaan ääniä yhdessä, se on puhuttelevaa. Jos kuvittelee kenen tahansa kahden ihmisen voivan kuulostaa tältä, niin se ei mene ihan niin. Maailmassa on paljon mysteerejä, mutta tää ei oo yksi niistä. Tämä on puhuttelevaa yhtäaikaista olemassaoloa.
Daniel Romano: There’s A Hardship (albumilta If I’ve Only One Time Askin’, 2015)
– Mä vaan rakastan tätä hahmoa ja sen biisejä. Paljon ajatuksia herätellyt siitä, miltä itse haluaisin kuulostaa levyllä.
Weeping Willows: Broken Promise Land (albumilta Broken Promise Land, 1997)
– Tän tunnelma oli yksi ekoja päässäni pyörittelemiäni raakavedoksia, kun hahmottelin oman uuden levyni yleissoundia ja keskusajatusta. Yksi vaihe pitkässä prosessissa.
Bob Dylan: Things Have Changed (albumilta Wonder Boys – Music From The Motion Picture, 2000)
– Bob Dylan aikuisen miehen pyykkikorissa.
The Stooges: We Will Fall (albumilta The Stooges, 1969)
– Tää biisi on aina hämmentänyt mua tunnelmallaan. Silti sen jaksaa kuunnella joka kerta loppuun asti ja aina se vie jonnekin ajatuksissa. Toteuttaa siis erään musiikin tärkeimmistä funktioista.
Sunnuntaisoittari – Antero Lindgren: Verenpunaiset vaikutteet
Sunnuntaisoittari-sarjan aiemmat osat löydät täältä.