”Kohtuullinen kirjo vaikutteita, joiden kanssa on jo pidempi rakkaussuhde” – Sunnuntaisoittari-vieraana Jaakonaho

Uuden Ghost Riot -kokopitkänsä vastikään julkaissut monitaituri tarjoilee listallaan atmosfäärejä ja "hermostuneempaa energiaa".

Jaakonaho
Kuva: Tero Ahonen

Sunnuntait ovat soittolistoja varten.

Kitaristi-tuottaja Jussi Jaakonahon alkukesästä Perjantaibiisinämme käväissyt, molli maj7 -soinnusta ammentanut Cold Feet -single sai puolitoista viikkoa sitten jatkoa Asko Alasen ”vangitsevien sävelteosten kimaraksi” luonnehtiman Ghost Riot -kokopitkän muodossa.

Istutimme vuosien varrella muun muassa 22-Pistepirkon, Don Huonojen ja Ismo Alangon kanssa työskennelleen, soolona pelkkänä Jaakonahona tunnettavan moniosaajan Sunnuntaisoittari-kuraattoriksemme. Tällaista lohkesi:

Oheiselta listalta löytyy kohtuullinen kirjo sellaisia vaikutteita, joiden kanssa mulla on jo pidempi rakkaussuhde. Paljon kitaramusaa, paljon aika iisin atmosfääristä musaa, mutta toki myös hermostuneempaa energiaa. Kaiken kaikkiaan aika orgaanisen musiikin lista. Tällä kertaa näin!

Sunnuntaisoittari: Jaakonahon armaat

Kaikki menneet Sunnuntaisoittarit löydät täältä.