Sunnuntait ovat soittolistoja varten.
Olavi Uusivirta yhtyeineen kiertää parhaillaan ympäri ämpäri maamme kyliä ja kaupunkeja helmikuussa julkaistun Olavi-albumin tiimoilta. Tänään sunnuntaina 24.4. on vuorossa Helsingin Linnanmäki.
Ristiin rastiin suhailun lomasta Olavi löysi aikaa tuumia, mitkä ovatkaan niitä kaikkein kovimpia rumputrackeja, eli -raitoja. Kotimaisissa tällä kertaa pitäydyimme.
– Kahdeksanvuotiaana sain tahtoni läpi ja minulle hankittiin viidelläsadalla markalla Remo PTS -rumpusetti. Se oli Veksan vanha setti. Veksalla oli valtava musta parta ja pistävät silmät. ”Saat pellit kaupan päälle”, Veksa sanoi. Tsiltsiania. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, rumpujensoitto on jäänyt soundcheckien satunnaisten Rosanna-battlejen tasolle, mutta lukkarinrakkaus on tallella. Tällä soittolistalla on kymmenen kotimaista kappaletta, jotka voisi yhtä hyvin kreditoida raidoilla soittavien rumpalien nimiin. Lista jatkuu, ja elämä.
”Pieni määrä kakkaa tuli housuun tämän ilmestyessä, viimeistään ylvään loppupaisuttelun lävähtäessä korville.”
Anssi Nykänen: Enkelit lentää sun uniin (albumilta Mikko Kuustonen: Musta jalokivi, 1991)
– 90-luvun alun euroviisukarsinnoissa show’n varasti vuodesta toiseen kaljupäinen ja hassusti irvistelevä rumpali. Lopputekstit paljastivat miehen henkilöllisyyden, ja minusta tuli fani. Anssilta voisi valita monia hetkiä, mutta tässä homma jotenkin kiteytyy. Virvelirummun itsevarmuutta huokuva läsähdys ja tähtiin kirjoitetut fillit antavat vuosi vuodelta leveämpää hymyä lopullisen aikuisuuden kynnyksellä pyristelevälle kuulijalle.
Sampo Haapaniemi: Mustat varjot (albumilta Egotrippi: Matkustaja, 2003)
– Pieni määrä kakkaa tuli housuun tämän ilmestyessä, viimeistään ylvään loppupaisuttelun lävähtäessä korville. Että tällaistako vielä tehdään, ja Suomessa. Ihanat saundit. Ihania fillejä. Ihanaa yli läikkyvää soittamisen riemua.
Keimo Hirvonen: Humanoidien järvi (albumilta J. Karjalainen Electric Sauna: J. Karjalainen Electric Sauna, 1996)
– Birth of the cool. Ei yhtään filliä. Ei yhtään symbaaliniskua. Puhdasta zeniä. Puhdasta neroutta.
Tuomo Laakso: Muistin sen toisin (albumilta Pimeys: Aika tihentyy, 2015)
– Jonain päivänä koko maailma tulee havahtumaan Tuomo Laakson fantastisuuteen. Mikä rauha, mikä lepo, mikä tilanteen herruus!
Juha ”Suti” Kulmala: Pienokainen (albumilta Liekki: Korppi, 2003)
– Mieletön imu ja ajo. Tämän Datsunin kyytiin haluaisin hypätä perjantai-iltana Valkeakosken miehittämättömältä ABC:lta. Sopiva sekoitussuhde kaahausta ja kontrollia. Instant-klassikko.
Tomi Krutsin: Pyhä nynny (albumilta Absoluuttinen Nollapiste: Nimi muutettu, 2002)
– Kekseliästä ja tyylitajuista soittoa alusta loppuun. Historia ja vuosikerrokset läsnä. Erityispropsit haitsun valjastamisesta totutusta poikkeaviin työtehtäviin.
Tero Sundell: Kaikki on mahdollista (albumilta Tehosekoitin: Rakkauden gangsterit, 2001)
– Terolle kaikki on mahdollista, kuten tästä kappaleesta kuuluu. Rumpuraidasta tulee mieleen nuoruus ja nuoruuden kesät. Ei kai rumpuraidalta enempää voi toivoakaan.
Tommi Salminen: Discopallo (albumilta Risto: Aurinko aurinko plaa plaa plaa, 2006)
– Taisin kuulla tämän ekaa kertaa Kuopion Henkan diskossa. Ajattelin, että mitä vittua. Minä en koskaan tanssi, mutta nyt lantioni hytkyy. Ja se on suurelta osin timanttisen rumpuraidan ansiota.
Ronnie Österberg: Losing Hold (albumilta Wigwam: Fairyport, 1971)
– Österberg-arpa osui tähän, koska rumpalimme Olli Krogerus kertoi soittaneensa kyseisen kappaleen Lutakossa 16-vuotiaana saaden pienissä kaljoissa olevat keski-ikäiset miehet kyyneliin. Onnenkyyneleitä kuulemma olivat. Että nuoriso vielä diggailee Wiguja. Mitenkähän on nyt?
Antero Päiväläinen: Niin vähän on aikaa (albumilta Pepe & Paradise: Niin vähän on aikaa, 1972)
– Kirkasta, kuulasta, soljuvaa, virtaavaa soittoa alusta loppuun. Sunnuntain multihuipentuma.
Paina play virtuositeetille antautuaksesi:
Ja Lintsille menijät: takki päälle!