Käppäisyys kuuluu asiaan – Tarkkailuluokalla Lokit

Tarkkailuluokka-sarjassa esitellään Soundin toimituksen uusia suosikkeja.
12.12.2016 12:13

Lokit on ehtinyt aiheuttaa tyytyväistä hykertelyä asioista tietävissä piireissä. Kaksi ep:tä julkaissut kokoonpano on lupaavassa nosteessa ja sen poptajua ja vaihtoehtoisesti ritisevän rockin rosoa ylläpitävä soundi on sympaattista vailla sanan alentavaa sävyä. Inhimilliset tekstit ja sekä nätin särmikäs räminä osuvat suoraan sydämeen.

– Lokit perustettiin kevätalvella 2012, kertaa laulaja-kitaristi Juuso.

– Bändiin kuului tuolloin lisäkseni Janne, Kimmo ja Lare, joista kaksi jälkimmäistä soittivat (ja soittavat edelleen) myös Sur-rurissa. Sur-rurin biisintekijä Vilu asui tuolloin Espanjassa ja teki ekaa soololevyään, joten uusi bändi oli Larelle ja Kimmollekin hyvä tapa pitää soittokuntoa yllä. Myös mun Merries taisi olla melko epäaktiivinen tuohon aikaan, ja Jannen Black Twig oli juuri saanut ekan levynsä kiertueen päätökseen. Kaikilla oli siis hyvin vapaata aikaa.

Neljän vuoden aikana yhtyeessä ei ole tapahtunut kuin yksi jäsenistönvaihdos, kun Kimmo siirtyi taka-alalle kolmisen vuotta sitten, ja tuolloin kiippareissa ollut Timo siirtyi rumpaliksi.

Omaan korvaan Lokkien musassa kuuluu niin vanha suomirock/uusi aalto kuin amerikkalainen 90-luvun indiekin. Juuso allekirjoittaa molemmat piirteet, vaikka linjasta ei suoranaisesti bändin kesken ole ihmeemmin keskusteltukaan.

– Ollaan vaan soitettu biisejä, mitä on sattunut syntymään. Tuo 70-80 -lukujen taitteen suomirock ja uusi aalto oli Lokkien alkuvuosina kyllä kovassa kuuntelussa. Ekaa kertaa tuli tutustuttua noihin aikoihin vaikkapa Woude-bändiin, joka on meille ollut iso innoittaja. Myös SIG on aina ollut itselle ainakin rakas bändi. 90-luvun (hyvinkin jenkki-painotteisen) indien parissa olemme kaikki kasvaneet.

Etenkin ekalla ep:llä paistaa tietty hiomattomuus ja rapsakka soundi. Sen voi aina tulkita olosuhteista johtuvaksi käytännöksi, mutta myös DIY-hengen mukaiseksi tyylikeinoksi. Lokeilla maanläheinen äänimaailma on ihan tarkoituksellista.

– Eka ep äänitettiin Temmikongin studiolla kasiraitaiselle kasettinauhurille. Sen äänimaisema viehättää itseä tosi paljon, ja olisi hauska äänittää siellä tulevaisuudessa taas jotakin! Toinen seiska ja tuleva kokopitkä ollaan äänitetty treeniksellä omin voimin. Vuodot ja käppäisyys kuuluu asiaan, mutta ennen kaikkea tavoitellaan mahdollisimman elävän kuuloista äänimaisemaa. Enemmän kun soundien rukkaamiseen halutaan ennen kaikkea keskittyä tekemään hyviä biisejä.

Enemmän kun soundien rukkaamiseen halutaan ennen kaikkea keskittyä tekemään hyviä biisejä.

Vastikään Lokeilta ilmestyi toinen ep, mutta esikoisalbumikin on jo hyvässä vaiheessa.

– Kokopitkän äänitykset ovat 95-prosenttisesti valmiit. Julkaisijatkin on alustavasti jo tiedossa. Tavoite olisi saada se nyt ulos nopeammalla aikataululla kuin nuo edelliset äänitteet, joissa kesti vähän turhan kauan.

Lokit on hieman yllättäen jo käynyt soittamassa myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kimpparundilla Seksihullujen kanssa yleisöä ei haitannut, vaikka laulukieli olikin vieras.

– Käytiin keväällä Baltiassa ja Saksassa soittelemassa kymmenkunta keikkaa. Hauskaa kun oli toinenkin suomenkielinen bändi mukana, ja vielä niin sopivan erilainen. Suomen kieli ei tuntunut yleisöä haittaavan, ja jokaiselta keikalta kyllä löytyi porukkaa, jotka tykkäsi molemmista bändeistä.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 10/2016

facebook.com/lokitband

Lisää luettavaa