Klassista rock’n’rollia pärryyttävän Huntersin tarinan alku sijoittuu vuoteen 2009, jolloin ryhmästä rumpali Akseli ”Akke” Aro, kitaristi Samu Skinnari, laulaja Eki Hunter ja basisti Olavi Pietiäinen pistivät porukan kasaan. Bändikokemusta oli vain kahdella ensin mainitulla, joten lähtö tapahtui lähes nollapisteestä. Soolokitaristin paikalla on ollut turbulenssia, mutta Sonny Dawoudin asetuttua paikalleen homma on toiminut. Ennen juuri ilmestynyttä Dead End -esikoisalbumia bändi ehti purkittaa vuonna 2013 neljän biisin ep:n Lauri Elorannan johdolla.
– Yllättävän paljon otti aikaa että debyytin tekeminen tuntui oikealta, mutta nyt sekin on ulkona, Eki sanoo.
Huntersin musiikkia on luonnehdittu katurockiksi, joka luo mielikuvia 70- ja 80-luvun punkin sekaisesta rockista aina New Yor-kista Helsiinkiin ja Johnny Thundersista Smackiin. Ihan vikaraiteilla ei tällainen namedroppailu ole bändin itsenkään mielestä, vaikka asia ei aivan noin yksioikoinen olekaan.
Olavi: – Esikuvat ja inspiraatio tulevat niin monelta eri suunnalta, että tuntuu oudolta nostaa joku yksittäinen bändi tai suuntaus muiden yläpuolella. Mutta jos joku on mainittava, niin toi seiskytluvun New York -skene ei ole huono nosto. New York Dolls, Ramones ja Suomesta tietysti Hanoi Rocks on mainittava. Glam oli aika iso juttu meidän sukupolven nuorille 2000-luvun alussa.
Niin, nykyään myös glam- ja hard rock elävät toista tulemistaan. Koetteko ne musanne lähisukulaiseksi?
Olavi: – Meidän biisit on enemmän punk-osastoa. Tai siis sellaista simppeliä kolmen soinnun ’77-tyyliä niin kuin vaikka The Undertones. Aika popahtavaa jopa. Ei niinkään hard rockia. Asenne tulee Chuck Berryltä ja Hurriganesilta.
Eki: – Pitää olla Texasia ja konehuonetta!
”Pitää olla Texasia ja konehuonetta!”
New Yorkin tunnelmaa osa Huntersista on saanut aistia senkin puolesta, että Olavi ja Akke soittivat yhden keikan Elmun baarissa nykyään parhaiten Michael Monroen bändin kitaristi Steve Conten (myös ex-New York Dolls) taustabändinä.
Musiikkinne on rock’n’rollin ikiaikaista peruskauraa. Rymistelyä joka parhaimmillaan on ajatonta, puolivaloilla soitettuna taas tylsää perusveivausta. Voiko tarvittavaa energiaa tietoisesti saada musiikkiin vai voiko se olla vain synnynnäistä tai oikeanlaisesta bändikemiasta syntyvää?
Eki: – Kyllä mä uskon että bändissä soittavien pitää aidosti haluta soittaa sitä musaa mitä bändi sitten sattuukin soittamaan. Energia tulee hyvästä bändikemiasta ja hyvistä biiseistä. Pitää vaan olla sitä sähköä ilmassa.
Mitään mullistavia suunnitelmia ei ole treenikämpän seinään kirjattu, mutta ajatukset ovat bändillä kuitenkin jo tiukasti tulevassa.
Eki: – Keikkaillaan mahdollisimman paljon ja haaveillaan laajemmasta tietoisuudesta. Ulkomaille Hunters olisi totta kai nastaa viedä.
– Vaikka debyytti vasta julkaistiin, niin seuraavaa levyä on bändin kesken alettu jo visioida. Tietenkin olisi nasta julkaista tässä välissä joku seiskatuumainen tai splitti jonkun bändin kanssa. Eletään nyt tätä hetkeä ja odotellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 9/2016