Kuhmo on kainuulainen kaupunki, jonka väestöntiheys on 1,83 asukasta neliökilometrillä. Siellä oli siis ruhtinaallisesti tilaa ajatuksille myös nuorella Sanna Klemetillä. Sittemmin jyväskyläläistynyt Klemetti on herättänyt viime aikoina riemua svengaavaa punkiskelmää soittavan Litku Klemetti & Tuntematon Numero -yhtyeensä kanssa.
Kuhmossahan on hienon nimisiä kyliä kuten Iivantiira, Lentiira ja Jonkeri. Oletko sinä joltain niistä kotoisin?
– En, mä kasvoin ihan siinä keskustan lähellä, Klemetti naurahtaa.
– Mutta vietin kyllä lapsuudessa paljon aikaa Katerman kylällä, se on mulle läheinen paikka.
”En mä miltään Radio Rockilta halua kuulostaakaan.”
Litku Klemetin & Tuntemattoman Numeron debyyttialbumi Horror ’15 ilmestyi keväällä kasettina ja cd-levynä. Yksi vuosikymmenten taakse sekä musiikillaan että sanoituksillaan kurkkivan albumin monista helmistä on Progetyttö, jossa muun muassa ihaillaan nuoren Gutsin kuvia. Klemetin musiikista ei kuitenkaan progea löydy. Enää.
– Kuhmossa asuessani tein yksinäni progebiisejä kun ei ollut soittokavereita, ja mun eka bändi oli progebändi. Jossain vaiheessa se alkoi tuntua liian sisäänpäin kääntyneeltä, liian syvälliseltä. Kaipasin jotain ihmisläheisempää. Mutta kyllä mä rakastan progea edelleen!
Litku Klemetin musiikin pohjalla on erikoinen yksityiskohta: Sanna soittaa bändissä balalaikkaa ja myös säveltää kappaleet sillä.
Onko balalaikalla muukin funktio kuin huomion herättäminen ja erikoisuudentavoittelu?
– Siis tietysti se on pelkkää sitä! Sanna naurahtaa.
– No ei, mä otin vaarin vanhan balalaikan mukaan kun muutin Jyväskylään. Opiskelin musiikkia koulussa ja koska se opiskelumeininki vitutti niin paljon, päätin tehdä niin kämäisiä biisejä kuin osaan. Pianolla en pystynyt, koska siitä alkoi tulla progea, mutta koska en osannut soittaa balalaikkaa, tuli sillä tarpeeksi yksinkertaisia juttuja.
Debyyttialbumin biisit soivat huolellisesti sovitettuina mutta myös intohimoisina ja asiaan kuuluvan rosoisina – varmasti osittain olosuhteiden pakostakin.
Jos bändin käytössä olisi ruhtinaallinen äänitysbudjetti, vaikuttaisiko se lopputulokseen paljonkin?
– Jos olisi rahaa, niin varmaan sitä hankkisi enemmän jotain analogisia äänityslaitteita. Enpä mä miltään Radio Rockilta halua kuulostaakaan. Tavoite on, että siinä kuuluu herkkyys ja energia.
Klemetin tekstit tuppaavat hymyilyttämään piristävän usein, eikä hän huumoria karsastakaan.
– Sitä eivät tunnu kaikki tajuavan, mutta mun mielestä mun musiikki on tosi humoristista. En tarkoita, että tekisin kieli poskella, ja tarkoitan kaikkea mitä laulan, mutta mun tyyli on tosi itseironinen.
– Mä aina aloitan niin, että keksin ensin hyvän kuuloisen biisinnimen, tavallaan aiheen, ja teen siitä biisin.
Sideways-festareilla Yari esitti keikallaan yhden Litku-biisin. Kuinka hän kuuli teistä?
– Se-yhtye on varmaan isoin yhteinen vaikuttaja meidän bändille, joten me lähettiin Yarille levy. Se kuunteli ja vastasi meille ja alkoi hehkuttaa meitä. Sittemmin mä olen tutustunut Yariin, ja nykyään tehdään kaikenlaista yhdessä. Tulossa on ehkä jotain yhteisjulkaisuakin…
Litku on parhaillaan tekemässä iskelmällisempää soololevyä. Sitä ennen kuitenkin Litku Klemetti & Tuntematon Numero julkaisee vielä tänä vuonna uuden ep:n, jolle tuleva mainio Danny ja Kirka -kappale on esitelty Soundin netissäkin.
Teksti: Mikko Meriläinen
Julkaistu alun perin Soundissa 7/2016