Ukkosmaine | 28.3.2013 Telakka, Tampere

Edellinen henkilökohtainen kosketus Ukkosmaineeseen tapahtui vuosia takaperin mainiolla Teatteriklubilla Joensuussa. Tuolloin yhtye operoi vielä nimellä, joka sisälsi etuliitteen Klaus Thunder. Tuolloin kosketinsoittaja Wilhelmillä oli päheähkö leijonanharja, joka leikkaukseltaan noudatti 1980-luvun heavy-estetiikkaa. Otsatukka ja pitkä takatukka, vain permanentti uupui. Oi, kauniita aikoja sekä hyviä muistoja.

Paljon on tuon illan jälkeen vettä virrannut sekä Pielisjoessa että Tammerkoskessa. Ukkosmaine on tahollaan ennättänyt viidenteen studioalbumiinsa, jota he ovat saapuneet promoamaan Tampereelle. Riemastuttavan hyväntuulista ja lähes ällötykseen asti positiivisista veisuista kykenen nimeämään ainoastaan Nöpönenän, mutta siitä viis. Ukkosmaine on parhaimillaan elävänä, joten vanhoja muistoja verestämään ja uusia keräämään.

Voihan pilvihörpylä sentäs, on ajatus joka valtaa mielen kotvasen keikan alun jälkeen. Pastellin värisiin pillihousuihin verhoutunut duo on jopa vallattomampi kuin muistijäljet antoivat odottaa. Musiikkimakuni vain on aavistuksen epäkelpo näin iloluontoiselle popmusiikille. Sävelet eivät sykähdytä, mutta vetävät vastustamattomasti hymyn korviin. Laulaja Klaus hyppii, pomppii, laulaa ja laulattaa Telakkaa. Hyvä mieli on tarttuvaista kuin nauru konsanaan.

Jos on Ukkosmaine hyvä, niin on myös Tampereen yleisö hyvä Ukkosmaineelle. Vannoutuneen oloinen katras tanssii lavanedustalla huolettomasti, välillä nyrkit halkovat ilmakehää ja laulu raikaa käskemäti. Kaikki on vallan pilvihattaraisen ihanaa ja elo juuri nyt sietämättömän kepeää. Paitsi se joku nimetön dude onnistuu aavistuksen huumorillaan rikkomaan atmosfääriä. Ei naurata ketään pyyntö Popedan soittamisesta. Ei ensimmäisellä kerralla saati kolmannella. Harhaudun pohtimaan toviksi tätä kansanryhmää. Keitä he ovat? Miksi, voi ruoja miksi? Onko tämä toistuvaa käytöstä heidän kohdallansa.

Ravistelen itseni irti tästä ajatusten loputtomasta rihmanauhasta. Suljen silmät, tartun nöpönenääni kädestä ja huojun huterasti syntikkapopin aallonharjalla encoreihin asti. Kaislan suositus Ukkosmaineen maininkeihin on kepeä kuositus. Piti Ukkosmaineen musiikista eli ei, niin kohtuu suurella varmuudella Joensuun vekkulit valloittavat paatuneimmankin möröttäjän puolelleen keikkatilanteessa.