100 parasta levyä – 5. Nirvana: Nevermind

15.6.2013 10:33

Soundin järjestämässä Maailman parhaat levyt -äänestyksessä suomalaisilta musiikkitoimittajilta pyydettiin heidän omat 50 parhaan levyn listansa. Oman listansa palautti 54 toimittajaa.

Raotamme kymmenen parhaan listaa päivittäin yksi levy kerrallaan. Maailman parhaaksi valittu albumi paljastuu keskiviikkona 19.6. sekä täällä Soundi.fi:ssä että samana päivänä ilmestyvässä Soundin kesän tuplanumerossa. Täydellinen top 100 -lista esittelyineen, voittajan haastattelu ja artistien levysuosikit löytyvät vain lehdestä.


 

5. NIRVANA: Nevermind

(DGC, 1991)

Unelmat ovat siitä pirullisia, että ne saattavat toteutua ja vieläpä huomattavasti suuremmassa mittakaavassa kuin alunperin on uskaltanut toivoa. Nirvanan toisen albumin ensisingle Smells Like Teen Spirit levisi vuonna 1991 kulovalkean tavoin ympäri maailmaa ahdistuneiden ja eksyksissä olleiden teinien kansallislauluksi, ja Nevermind-albumi muodostuiheidän elämänsä ääniraidaksi.

Kurt Cobainista leivottiin sukupolvensa äänitorvi ja ruumillistuma. Tuohon roolin Nirvanan keulukuva ei kuunaan sopeutunut. Hän päättikin päivänsä oman käden kautta kolme vuotta klassikkoalbumin ilmestymisen jälkeen.

Vaikka sekä yhtye että Cobainin sävelkynä olivat Nevermindin aikaan hurjassa terässä, voidaan albumia pitää myös tuottaja Butch Vigin taidonnäytteenä. Vetoamalla The Beatlesin, ennen kaikkea Kurt Cobainin esikuvan John Lennonin, tekemisiin Vig sai taivuteltua punkrock-henkeen vannoneen yhtyeen keulakuvan myöntymään popimpiin sovitusratkaisuihin.

Lukuunottamatta noiserockiin kalleellaan olevaa Drain You –kappaletta sekä punkahtavia Territorial Pissings, Breed ja Stay Away -rypistyksiä, on Nevermind täynnä tarttuvia ja hienoja, kuuntelua loputtomiin asti kestäviä melodioita. Kahdentoista veisun joukkoon ei tyhjäkäyntiä mahdu. Menneet vuodet ja julkaistut kokoelmat ovat näyttäneet, että tilanne oli pikemmin päinvastainen. Albumille eivät mahtuneet mukaan vallan hittipotentiaaliset Sappy ja Old Age.

Sen lisäksi, että Nevermind toi maailman musiikkikartalle Seattlen grunge-skenen, se onnistui siinä missä vain harvat ovat onnistuneet. Nirvana toi vaihtoehtomusiikin valtavirtaan.

Kaisla Alexander Leveelä

 


 

Maailman parhaat levyt -äänestykseen osallistuivat: Asko Alanen, Tero Alanko, Teemu Fiilin, Antti Granlund, Jukka Haarma, Timo Harjuniemi, Jarkko Jokelainen, Jari Jokirinne, Juho Juntunen, Pauli Kallio, Timo Kanerva, Juhani Kansi, Eero Kettunen, Jani Kortti, Pasi Kostiainen, Esa Kuloniemi, Anna Laine, Pekka Laine, Kaisla Alexander Leveelä, Tero Liete, Antti Luukkanen, Antti Lähde, Markku Makkonen, Antti Marttinen, Antti Mattila, Ilkka Mattila, Anssi Mehtälä, Mikko Meriläinen, Jussi Mäntysaari, Jussi Niemi, Sami Nissinen, Njassa, Markus Nordenstreng, Jake Nyman, Teppo Nättilä, Pertti Ojala, Aleksi Pahkala, Ville Pirinen, Matti Riekki, Tomi Saarinen, Saku Schildt, Petri Silas, Pauliina Siniauer, Vesa Sirén, Ville Sorvali, Marko Säynekoski, Otto Talvio, Arttu Tolonen, Nick Triani, Susanna Vainiola, Jukkapekka Varjonen, Sami Virtanen, Mervi Vuorela ja Jukka Väänänen

Lisää luettavaa