12 keikkaa, 120 000 myytyä lippua – suomalaisyhtyeen huikea Euroopan-vuosi päättymässä

18.9.2014 17:47

Onko kukaan muistanut kertoa sinulle, että Suomessa tarkoituksella hieman matalampaa profiilia pitävä Sunrise Avenue nauttii jättiläismäistä suosiota Keski-Euroopassa? Fairytales – Best Of 2006-2014 -kokoelmaan ja sinfoniaorkesterin kanssa soitettaviin Sveitsin-keikkoihin menestysvuotensa päättävän helsinkiläisyhtyeen Unholy Ground -kesäkiertueen numerot puhuvat omaa kieltään.

– Soitimme Keski-Euroopassa kaksitoista omaa konserttia My First Bandin kanssa ja keikoille myytiin noin 120 000 pääsylippua, kertoo manageri Mikko Saukkonen.

Viime helmikuussa tapahtunut Sunrise Avenuen hallikiertue (Saksa, Sveitsi ja Itävalta) kiinnosti sen verran, että kymmenelle keikalle saapui noin 90 000 fania. Tai siis peräti!

– Kuluvaa vuotta voisi kieltämättä luonnehtia onnistuneeksi, hymyilee laulajakitaristi Samu Haber.

– Aiomme pitää loppu- ja alkuvuodesta myös hieman lomaa, mutta kyllähän Sunrise Avenuesta taas jatkossa kuullaan!


Lisää luettavaa