Manic Street Preachersin alku-uran kitaristi ja sanoittaja Richey Edwards katosi päivälleen 20 vuotta sitten. Soundin Juho Äijö summasi Richeyn merkityksen sekä nosti esiin viisi Richeyn merkittävää sanoitusta.
Häntä pidetään eräänä sukupolvensa radikaaleimmista ajattelijoista
Richey Edwards oli androgyyni ikonoklasti, joka piti Manic Street Preachersin esikuvina pikemminkin kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja postmodernin yhteiskunnan sakkana ollutta kulttuurillista roskaa. Tupakkaa ranteisiinsa tumppaavalla ja usein itseään viiltelevällä, vakavaa masennusta ja anoreksiaa sairastaneella Richeylla oli tärkeä rooli myös yhtyeen imagona – hän käytännössä loi Manic Street Preachersin alkuaikojen feminiinin culture sluts -tyylin ja kehitti sitä loppua kohden yhä militaristisempaan suuntaan. Manic Street Preachersilla onkin yhä hallussaan ennätys Britteinsaarten eniten valituksia saaneesta televisioesiintymisestä.
Sanoittajana hän hyödynsi koulutustaan poliittisen historian tutkijana, yhdistäen niihin kuitenkin rakastamiaan kaunokirjallisia vaikutteita ja punkin suorasukaisuutta. Sanoitusten aiheina onkin siis usein esimerkiksi identiteetin (tai sen puutteen), Yhdysvaltojen omien kansanmurhien, prostituution ja luokkaerojen värittämä aurinkoinen maailma.
1900-luvun merkittävimpiin eksistentialismia, seksuaalisuutta ja poliittista retoriikkaa käsitteleviin teoksiin kuuluva synkkä The Holy Bible (1994) on hänen magnum opuksensa taiteilijana, ollen samalla myös eräs rockmusiikin virstanpylväistä. Myöhemmin hänen yhtyeelle jättämistä viimeisistä teksteistä koostettiin aikaamme parhaimmillaan Noam Chomskyn tasolla kuvaava Journal For Plague Lovers -albumi.
Richey Edwards hävisi hotellihuoneestaan 27-vuotiaana 1.2.1995. Hänen pankkitililtään kuitenkin nostettiin vielä kahden viikon ajan päivittäin 200 puntaa, ja hänen autonsa löydettiin hylättynä kuuluisana itsemurhapaikkana tunnetun Severn Bridgen läheisyydestä. Lukuisista etsinnöistä huolimatta häntä (tai hänen ruumistaan) ei koskaan löydetty, vaikka epämääräisiä havaintoja hänestä huhujen mukaan tehtiinkin vuosien ajan. Hänet julistettiin virallisesti kuolleeksi 23.11.2008. Tänä päivänä häntä pidetään eräänä sukupolvensa radikaaleimmista ajattelijoista ja rocklyriikan uudistajista.
VIISI TÄRKEÄÄ RICHEY EDWARDS -SANOITUSTA
1. YES
(The Holy Bible, 1994)
”Power produces desire, the weak have none, there’s no lust in this come even for a fifty, solitude, solitude, the 11th commandment.”
Arvohierarkian, moraalikysymykset ja prostituution samoille riveille niputtava kappale kuuluu yhtyeen parhaimmistoon.
2. FASTER
(The Holy Bible, 1994)
”I know I believe in nothing but it is my nothing.”
Sanoituksellisesti eräs Richeyn kryptisimpiä – jokainen rivi on sodanjulistus itseään vastaan. Yhtyeen laulaja-kitaristi James Dean Bradfield sävelsi kappaleen uudelleen 18 kertaa, jotta saisi siihen vastaavan itsetuhoisen tunnelman.
3. VIRGINIA STATE EPILEPTIC COLONY
(Journal For Plague Lovers, 2009)
”Today the doctors allow the illusion of choice, tomorrow the necks split – there is no voice.”
Kappaleen nimi tulee 1910 avatusta hoitolaitoksesta, jonne kuitenkin kärrättiin myös poliittiselta kannaltaan ”epäilyttäviä” ihmisiä ja liian omatahtoisia naisia. Laitos oli osa pahamaineista kokeilua tehdä Yhdysvaltojen kansalaisista etnisesti puhtaampia, ja siellä hoidettuja ihmisiä kohdeltiin pahimmillaan kuin karjaa.
4. LITTLE BABY NOTHING
(Generation Terrorists, 1992)
”No one likes looking at you, your lack of ego offends male mentality.”
Ex-pornotähti Traci Lordsin kanssa laulettu duetto käsittelee naisten hyväksikäyttöä ja riistoa mediassa. Alun perin kappaleen piti laulaa Kylie Minogue.
5. SMALL BLACK FLOWERS THAT GROW IN THE SKY
(Everything Must Go, 1996)
”Here chewing your tail is joy.”
Villieläinten vangitsemista viihteen vuoksi käsittelevä kappale kirjoitettiin Richeyn nähtyä dokumentin eläintarhojen oloista.