Absoluuttisen Nollapisteen scifitarina päättyy – kuuntele ennakkonäyte!

9.5.2014 08:49

Absoluuttisen Nollapisteen edellinen levy Pisara ja lammas 1 ilmestyi lokakuussa 2012. Nyt scifihenkinen tarina on tullut tiensä päähän − tarina päättyy 30. toukokuuta ilmestyvään kakkososaan Pisara ja lammas 2.

Tähän mennessä tarinassa on tapahtunut seuraavaa:

”Lähelle Maan kiertorataa on ilmestynyt Planeetta Hyvä, josta käsin Edusmies ampuu pahalla ladatun Pisaran kohti Maata. Pisara osuu satunnaiseen lampaaseen ja tekee siitä ajatteluun ja muodonmuutokseen kykenevän lampaan, jolla on Tehtävä. Heti toisensa tavattuaan Lammaspaimen ja Nainen joutuvat keskelle tapahtumasarjaa, joka vaikuttaa seikkailulta, mutta lieneekin Kohtalo…”

Laulurooleissa vierailevat Erkki Seppänen (Lammas), Olavi Uusivirta (Paimen), Paula Vesala (Nainen) ja Milla Palovaara (Äiti). Lisäksi levyllä esiintyy Absoluuttisen Nollapisteen kitaristi-kosketinsoittaja Aki Lääkkölän johtama kymmenhenkinen kuoro. Tuotannosta vastaa Aake Otsala.

Pisara ja lammas 2 on 23-vuotiaan yhtyeen kahdestoista albumi. Kuuntele alta levyltä löytyvä ja ensisoittonsa Soundin netissä saava kappale Sovinto!

Aikaisemmin Pisara ja lammas 2 -albumilta on julkaistu avausraita Saapuminen planeetalle.

Saagan ensimmäinen albumi on nyt kuunneltavissa kokonaisuudessaan Soundcloudissa.

Lisää luettavaa