Kuten jo ehdimme uutisoida, AC/DC:n perustajajäsen ja legendaaristen biisien arkkitehti Malcolm Mitchell Young on menehtynyt. Yhtyeen toisella johtohahmolla Angus Youngilla on nyt kovat ajat – eihän siitä ole kuin jokunen viikko, kun hänen ja Malcolmin veli George poistui keskuudestamme
”Mal on kuollut” -lause lähettää selkäpiihin kylmiä väreitä. Ja nostaa mieleen ajatuksia.
AC/DC iskeytyi omaan tajuntaan joskus 80-luvun alkupuolella. Studiolevyt tekivät tietenkin kovan vaikutuksen, mutta lähtemättömimmän merkin jätti solisti Bon Scottin viimeiseksi jääneellä kiertueella tehty Pariisin-keikan taltiointi. Yhtyeen loputtoman groovaava live-energia vaikutti pysäyttämättömältä – mitä se tietenkin olikin.
Paidattoman macho-Bonin ja koulupukuisen Angus Youngin oli hyvä kurkoilla ympäri lavaa, kun estradin keskustan takaosasta löytyi pyhä kolminaisuus: rumpali Phil Rudd, basisti Cliff Williams – ja tietenkin koko bändin isähahmo Malcolm Young.
AC/DC:n rytmiryhmän meininki kuulosti ja näytti käsittämättömän tyylikkäältä. Kolmikon loihtima boogie runnoi eteenpäin kuin juna, mitään väistämättä, mihinkään pysähtymättä. Tämän öljytympää sepelimyllyä ei ole raskaamman rock’n’rollin maailmassa juuri koettu.
Jaloillaan rytmiä ilmeettömästi vatkannaiden Malcolmin ja Cliffin omat ”lavapaikat” Ruddin kioskin vierellä oli lyöty kiveen – paitsi kun tuli aika liittyä kertosäkeeseen, jolloin kaksikko marssi hetkeksi estradin etuosaan sijoitettujen mikrofonien ääreen. Eihän rockia voi tuon coolimmin ja hienommin soittaa.
Dementiaan jokunen vuosi sitten sairastuneen Malcolmin maallinen taivallus on nyt päättynyt. Seuraavaksi odotamme, mitä Angus tekee. Jatkuuko AC/DC:n ura edelleen vai onko myös yhtyeen taru lopussa?
Veikkaan, ettei ole. AC/DC jatkaa. Vaikka sitten Malcolmin kunniaksi.