Puhelinterroristiksi tunnustautuva Aino Venna julkaisee uuden singlen – kuuntele ennakkoon täällä!

16.2.2016 11:51

Soundilla on ilo tuoda tänään ensi-iltaan myös Aino Vennan uusi single. Telephone julkaistaan myyntiin 17. helmikuuta, mutta voit ottaa päivän varaslähdön alapuolelta.

Aino Venna mainitsee tiedotteessa, että uudessa kappaleessa on omaelämänkerrallisia ulottuvuuksia. “Tunnustaudun hirvittäväksi puhelinterroristiksi. Varsinkin alkuihastuksen vallassa mikään puhelimen ympärillä häärääminen ei tunnu liialta, joten kappaleessa laulettu ’Pick up / pick up / Amen!’ on ihan omaelämäkerrallista. Toistaiseksi olen onneksi välttynyt lähestymiskielloilta“, laulajatar kirjoittaa.

Aino Vennan voi nähdä alkuvuodesta keikalla seuraavasti:

19.2. Cafe Lohja, Lohja (duo)
20.2. Kapsäkki, Helsinki (duo)
26.2. Bar Kuka, Turku (soolo)
27.2. Silkkiklubi (soolo)
15.3. Elmu, Helsinki (silent gig)
17.3. Vanha Juko, Lahti
2.4. Telakka (soolo)
23.4. Linnateatteri, Turku

Lisää luettavaa