Ajat muuttuvat: 50 vuoden ikään ehtinyt Rolling Stone -lehti on myytävänä

Yksi aikakausi on päättymässä.
18.9.2017 14:17

Näin se maailma muuttuu, musiikkimediassakin. Vuonna 1967 perustettu ja Hunter S. Thompsonin kaltaisia uraauurtavia kirjoittajia koulinut Rolling Stone -lehti on nyt myytävänä. Asiasta uutisoi New York Times.

Kahdesti viikossa julkaistava lehti joutui vakaviin ongelmiin vuonna 2014, kun se julkaisi pitkän artikkelin, jossa käsiteltiin Yhdysvaltain yliopistojen seksuaalista ahdistelua. Artikkeliin haastateltiin nimetöntä naisopiskelijaa, joka väitti seitsemän miehen raiskanneen hänet Virginian yliopistossa. Tarina osoittautui sepitetyksi, ja Rolling Stone haastettiin oikeuteen kunnianloukkauksesta. Lehti tuomittiin useassa oikeusjutussa miljoonakorvauksiin.

Lehti myi viime vuonna 49 prosentin osuuden omistuksestaan singaporelaiselle Bandlab Technologies -yhtiölle, ja nyt lehden perustaja sekä sitä edelleen poikansa Gusin kanssa johtava Jann Wenner myy sitten loputkin. Hän toivoo, että voisi jatkaa kaupan jälkeen lehden toimituksessa, mutta siitä päättää lopulta uusi omistaja.

Jann Wenner kertoo New York Timesin haastattelussa, että yksi syy kaupantekoon piilee lehden kunnianhimoisuudessa. Wennerit ovat halunneet pitää julkaisunsa itsenäisenä toimijana, mutta nykymallilla eivät resurssit riitä sellaisen lehden tekemiseen, mitä toimitus haluaa tehdä.

Vanhempi Wenner mainitsee, että hän toivoo uudelta omistajalta kahta asiaa: että se ymmärtää lehden tehtävän ja luonteen, ja että sillä on paljon rahaa. Siinäpä ne tärkeimmät.

Lisää luettavaa