AL: Tampereen Yo-talo taloudellisissa vaikeuksissa – Aktiivinen keikkapaikka konkurssiuhan alla

5.1.2017 14:10

Aamulehti uutisoi Tampereen käräjäoikeuden hylänneen Tampereen Yo-talo Oy:n saneeraushakemuksen. Taloudellisiin vaikeuksiin ajautunut Tampereen Ylioppilastalon päävuokralainen Tampereen Yo-talo Oy jätti saneeraushakemuksen Tampereen käräjäoikeuteen lokakuussa saadakseen lisäaikaa velkojensa maksuun.

Oikeuden mukaan yhtiö ei kyennyt esittämään toimenpiteitä, joilla sen toiminta saataisiin kannattavaksi. Tampereen Yo-talo Oy:n toimitusjohtaja Petri Lairikko kertoi Aamulehdelle yhtiön valittaneen päätöksestä hovioikeuteen, jossa asiaa Lairikon mukaan käsitellään noin puolen vuoden kuluttua. Yo-talon toiminta tulee siihen asti jatkumaan normaalisti.

Aamulehden mukaan yrityksen vaikeudet johtuvat viime kesänä Tampereen Ratinassa järjestetyistä kesäfestareista, jotka epäonnistuivat taloudellisesti. Yrityksellä on ollut kesän jälkeen jatkuvia vaikeuksia selviytyä maksuistaan. Käräjäoikeuteen on jätetty myös konkurssihakemus, jonka on toimittanut verohallinto. Tampereen Yo-talon viime tilikauden tulos oli 131 000 euroa miinuksella.

Lisää luettavaa