Alice Cooperin bändistä tuttu kitaristi Nita Strauss perusti uuden naiskokoonpanon – yhtyeen nimi on ainakin harkittu tarkkaan

25.4.2017 07:31

Nita Straussin uusi We Start Wars -yhtye lämmittää nimensä puolesta paatuneen musiikkitoimittajan sydäntä. Nimittäin useimmiten, kun bändeiltä kysyy heidän nimensä taustoja, on vastaus jotain sangen välinpitämätöntä – ”se nyt vain kuulosti hyvältä” tai ”se tulee yhdestä sisäpiirin vitsistä”, esimerkiksi. Ei tällä kertaa.

Strauss on Blabbermouthin mukaan innostunut siitä, miten miehet ovat läpi historian olleet valmiit laittamaan henkensä alttiiksi naisen rakkauden tähden.

”Minua on aina kiinnostanut ajatus naissoturista, joka taistelee omat taistelunsa eikä ota vastaan paskapuhetta keneltäkään. Sitten olen ollut yhtä kiinnostunut siitä ajatuksesta, että naisen rakkaus tai hänen kunniansa puolustaminen on ollut monille niin tärkeää, että he ovat laittaneet oman ja muiden elämät niiden takia vaaraan”, Strauss kertoo.

”Kuuluisin tällainen tarina on tietysti taru Troijan Helenasta. Mutta sitten on myös Kleopatran ja Marcus Antoniuksen tarina, Hunni-Attilan tekemä Rooman ryöstöretki, se miten Rikhard Leijonamieli pelasti siskonsa ristiretkien aikaan, kenraali Wu Sanguin petos joka johti Ming-dynastian kaatumiseen 1600-luvulla sekä kelttien nousu Rooman valtakuntaa vastaan vuonna 60. Lista jatkuu ja jatkuu.”

”Siinä nimeemme liittyvä tarina. ’We Start Wars’ kertoo paitsi taisteluista, joita naiset käyvät elämässään läpi, myös niistä taisteluista, jotka ovat seuranneet naisia läpi historian.”

Ja millaista musiikkia tällaisista lähtökohdista syntyy? Kuunnellaanpa:

Lisää luettavaa