Älkäämme muistako Keith Emersonia siitä, kuinka hän kuoli vaan siitä, millainen muusikko hän oli

Jaa Facebookissa
ELP_live

Sosiaalisessa mediassa kerrottiin perjantaina suru-uutinen: Emerson, Lake & Palmerin Keith Emerson on kuollut 71-vuotiaana. Viikonlopun aikana tapahtumien kulku selkeni, ja tarina on synkkä: Emerson ilmeisesti teki itsemurhan. New York Timesin mukaan kuolinsyy oli itseaiheutettu ampumahaava.

Emersonin raportoidaan kärsineen masennuksesta. Sitä ei varmasti helpottanut oikeaa käteä vaivannut hermovaurio, joka vaikeutti hänen soittamistaan.

Surullinen tarina. Mutta älkäämme muistelko hienoa muusikkoa vain hänen loppunsa kautta – muistakaamme mieluummin kaikkea sitä, mitä hän elämässään saavutti ja millainen soittomies hän oli.

Jos joku kuvittelee, että progemuusikot ovat matematiikanopettajamaisia musiikki-insinöörejä, jotka keskittyvät hifistelyyn mieluummin kuin tunteen paloon, katsokoon vaikka alapuolella olevan videon, jolla Keith Emerson antautuu estoitta rockin riivaajahenkien vietäväksi ja hyökkää soittimensa kimppuun puukoin varustautuneena. Siitä on leikki kaukana, kun taiteilija tempautuu täysin tunteidensa vietäväksi.

Lepää rauhassa, Mr. Emerson. Kunpa tällaisten suruviestien tahti nyt vähän alkaisi hellittää.