Amaranthe etsii vakituista korvaajaa lopettaneen Jake E:n tilalle – Bändillä ollut myös yllättävä naisvokalisti kiikareissa

31.3.2017 11:01

Ruotsalaisen pop metal -yhtye Amaranthen perustajajäseniin kuulunut laulaja Jake E yllätti fanit ilmoittamalla pitävänsä yhtyeestä taukoa vain hetkiä uusimman Maximalism-levyn julkaisun jälkeen, alkavan kiertueen kynnyksellä. Vielä suurempi yllätys tuli kuitenkin pari kuukautta myöhemmin, kun Jake E vahvisti jättäneensä yhtyeen kokonaan.

Smash Into Pieces -yhtyeen Chris Adams on täyttänyt keikoilla Jake E:n saappaat, mutta aikoo jatkossa keskittyä omaan bändiinsä. Amaranthen naislaulaja Elize Ryd kertoo Dead Rhetoricin haastattelussa ymmärtävänsä ja kunnioittavansa Adamsin päätöstä ja lisää Amaranthen etsivän vakituista kolmatta laulajaa Rydin ja örinävokaaleista vastaavan Henrik Wilhemssonin rinnalle.

– Moni ihmettelee, miksei Chris liittynyt bändiimme, mutta he eivät ymmärrä ettei kyse ole rahasta. Päätöksiä ei saa tehdä bisnesmielessä vaan sydämestään, muuten palaa loppuun. Kunnioitan siksi Chrisin päätöstä pysyä omassa bändissään, koska niin tekisin itsekin. Jos olisin jonkun muun ”palkkaama”, en nauttisi yhtä paljon, Elize Ryd toteaa.

– Etsimme nyt puhdasäänistä laulajaa, jonka ääni sopii yhteen minun kanssani. Sellaisia on vaikea löytää, varsinkin sellaisia jotka oikeasti pitävät metallimusiikista! Tunnen musikaaliajoiltani paljon hyviä laulajia, jotka taipuvat mihin vaan, jopa rokkiin. Mutta he eivät ole nokkamiehiä. He voivat esittää rokkikukkoa, mutta se on heille vain rooli.

Ryd kertoo myös taannoin harkinneensa toisen naislaulajan ottamista bändiin kolmanneksi vokalistiksi. Ryd olisi nimittäin halunnut nykyään Arch Enemyssä örisevän Alissa White-Gluzin mukaan Amarantheen.

– Olin vielä todella vakavissani ehdotukseni kanssa, halusin Alissan ehdottomasti bändiin. Mutta sitten hän sai pestin Arch Enemystä ja on nyt todella tyytyväinen elämäänsä ja uraansa. Eikä hänen tarvitse jakaa lauluosuuksia kenenkään kanssa, kuten minun ja Henrikin täytyy, Ryd kertoo.

Amaranthe aloittaa 6. huhtikuuta yhdeksän keikan Suomen-kiertueen Tampereen Pakkahuoneelta. Kesällä yhtye nähdään puolestaan Seinäjoen Provinssissa sekä Oulun Qstockissa. Tarkemmat keikkapäivät ja -paikat löydät täältä.

Lisää luettavaa