Amorphis ja Rival Sons täydentävät Black Sabbathin jäähyväiskeikan kattauksen

3.2.2016 10:01

7. heinäkuuta Kaisaniemessä järjestettävän Monsters Of Rockin loput esiintyjät ovat varmistuneet. Black Sabbathin jäähyväiskeikkaa lämmittelevät jo aiemmin julkistetun Opethin lisäksi ahkerasti Suomessa keikkaileva kalifornialaisrockyhtye Rival Sons sekä niin Soundin lukijoiden kuin toimittajien vuosiäänestyksessä hyvin pärjänneen Under The Red Cloud -levyn viime vuonna julkaissut Amorphis.

– Black Sabbath on ollut ehkä suurin vaikuttaja Deep Purplen ohella. On ihan mieletön kunnia päästä saattamaan Black Sabbath tyylillä hautaan. Ja toki tämä on yksi sulka lisää omaan hattuun, Amorphisin Esa Holopainen kuvailee.

Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että poskiontelotulehduksen kanssa kamppaileva Ozzy on kunnossa ja War Pigs, Iron Man ja kumppanit kuullaan vielä kerran kaikumassa Helsingin yössä.

Lisää luettavaa