”Angus halusi soittaa rumpuja…” – Michael Schenker Group -basisti muistelee kosteaa iltaa AC/DC:n ja Cheap Trickin jäsenten kanssa

13.4.2017 10:42

Basisti Chris Glen on ehtinyt olla monessa mukana 45 vuotta kestäneellä urallaan. Niinpä hänen perjantaina 14. huhtikuuta julkaistavat muistelmansa tulevatkin sisältämään mielenkiintoisia tarinoita ja erikoisia sattumuksia vuosien varrelta. Yksi erikoisimmista tapauksista on ilta, kun Michael Schenker Groupin, AC/DC:n ja Cheap Trickin jäsenet perustivat superbändin – yhden biisin ajaksi.

Ultimate Classic Rock on julkaissut Chris Glenin muistelmista pätkän, joka sijoittuu 80-luvun alkuun. Glen oli tuolloin mukana Michael Schenker Groupissa yhdessä rumpali Cozy powellin kanssa. MSG oli juuri lopettanut kiertueen Molly Hatchetin kanssa ja suuntasi seuraavaksi Kanadaan Cheap Trickin matkassa. Glen muistelee seattlelaisessa baarissa vietettyä kosteaa iltaa, joka olisi varmasti ollut näkemisen ja kokemisen arvoinen.

”Kaikki junat tuntuvat kulkevan Seattlen läpi ja samoin kaikki bändit. Joten päädyimme baariin ja siellä oli myös Cheap trick sekä AC/DC, jolla oli sama tuotantotiimi kuin Michaelilla. Angus Young on nykyään teemiehiä, mut niihin aikoihin hänelle maistui mikä tahansa. Ja sitä me myös joimme, mitä tahansa!” Glen aloittaa.

”Baarissa ollut bändi oli juuri lopettanut ja paikan omistaja halusi meidän soittavan jotain, edes yhden biisin verran. Cozy suostui ja otti halukkaat mukaansa. Tai oikeastaan ne, jotka olivat vielä pystyssä. Joten lavalle nousimme minä, Cozy, Rick Nielsen, Robin Zander ja Angus. Jostain syystä Angus halusi soittaa rumpuja, joten Cozy päätti, ettei kukaan saisi ottaa omaa soitintaan. Olin jo ottanut basson käteeni, mutta Cozy nappasi sen minulta ja antoi minulle kitaran. Rickille ja Robinille jäivät koskettimet ja mikrofoni.”

”Soitimme Highway To Hellin, mutta koko homma oli yhtä sekamelskaa. Angus soitti rumpuja ja yritti samaan aikaan näyttää minulle soinnut. Jossain kohtaa hän otti käteni ja asetti ne itse oikeaan asentoon! Hän sai pidettyä rytmin, Rick lauloi ja basso soittaa vain pum-pum-pum joten Cozylla ei ollut mitään ongelmia. Mutta minä soitin vitun hirveästi. Lopussa yleisö villiintyi – tai sitten he olivat vain vihaisia. Sanoimme ’kiitos’, mutta tarkoitimme ’kiitos että kestitte’.”

”Emme soittaneet sen enempää, sillä terve järki voitti. Mutta sen jälkeen kaikki tytöt saivat selville keitä olemme, joten en valita.”

Lisää luettavaa