Apocalyptica valmistelee albumia – mukana maailmanluokan solisti

1.8.2014 16:49

Rajoja rikkova selloyhtye Apocalyptica julkaisee kahdeksannen studioalbuminsa ensi vuoden alkupuolella. Bändi työstää parhaillaan odotettua pitkäsoittoa ja toistaiseksi nimettömän levyn kaikista lauluosuuksista vastaa System Of A Down -kaksikon eli Daron Malakianin ja John Dolmayanin perustamassa Scars on Broadway -bändissä vaikuttava Franky Perez.

Esimerkiksi Slashinkin kanssa työskennellyt Perez toimii myös Apocalyptican tulevan kiertueen solistina.

Tauolta palaavan Apocalyptican miehet eivät ole varsinaisesti lepäilleet ”sapattivuotensa” aikana. Eicca Toppinen on soittanut rumpuja Cherry And The Vipers -yhtyeessä ja Cheekin livebändissä vaikuttavan Mikko Sirénin rumpuja kuullaan myös Rammstein-kitaristi Richard Kruspen uudella Emigrate-albumilla. Paavo Lötjönen on puolestaan tehnyt yhteistyötä Tipe Johnsonin (Leningrad Cowboys) kanssa ja Perttu Kivilaakso on työskennellyt muun muassa kamarimusiikin parissa.

Apocalyptica sävelsi myös uutta materiaalia koreografi Gregor Seyffertin Wagner Reloaded -multimediaprojektiin ja jättimäinen teos esitettiin muutaman kerran myös elävänä Saksan Leipzigissä. Apocalyptic Symphony -kiertueella yhtyeen mukana taas oli Avanti!-kamariorkesteri.

Apocalyptica featuring Franky Perez esiintyy seuraavasti:

07.08.14 CA – Toronto, Phoenix Concert Theater
08.08.14 CA – Guelph, Guelph Concert Theater
09.08.14 CA – Montreal, Heavy MTL
16.10.14 NL – Amsterdam, Cello Biennale
22.-26.1.15 – 70.000 Tons Of Metal Cruise
07.04.15 DE – Berlin, Columbiahalle
08.04.15 PL – Varsova, Torwar
09.04.15 PL – Krakova, Teatr Laznia
10.04.15 CZ – Praha, Forum Karlin
11.04.15 HU – Budapest, Petofi
12.04.15 DE – Dresden, Alter Schlachthof
13.04.15 DE – Munchen, Zenith
14.04.15 AT – Wien, Gasometer
15.04.15 CH – Zurich, Komplex N°457
16.04.15 IT – Milano, Alcatraz
18.04.15 ES – Barcelona, Sala Apolo
19.04.15 ES – Pamplona, Zentral
20.04.15 PT – Portugali (TBA)
21.04.15 PT – Portugali (TBA)
23.04.15 ES – Madrid, La Riviera
25.04.15 FR – Pariisi, Zenith
26.04.15 DE – Bielefeld, Ringlokschuppen
27.04.15 DE – Köln, E-Werk
28.04.15 DE – Stuttgart, Filharmonie
29.04.15 DE – Frankfurt, Batschkapp
30.04.15 LX – Luxemburg, Den Atelier
02.05.15 BE – Brysseli, Ancienne Belgique
03.05.15 DE – Hannover, Capitol
04.05.15 DE – Hampuri, Docks
06.05.15 NL – Groningen, Oosterpoort
07.05.15 NL – Amsterdam, Melkweg

Lisää luettavaa