Apocalyptican Paavo Lötjönen: ”Metallican taika ei ole kadonnut mistään”

21.7.2019 23:16

Apocalyptican Paavo Lötjönen muisteli australialaiselle Heavy-lehdelle orkesterinsa Metallica-covereista koostuvan debyyttialbumin vaikutuksia 1990-luvun hevikenttään. Albumi täytti 20 vuotta vuonna 2016, jonka jälkeen yhtye on soittanut levyä kokonaisuudessaan valikoiduilla keikoillaan.

”Se on ollut fantasista”, mies kertoo Plays Metallica By Four Cellosin esittämisestä. ”Jos puhutaan musiikista yleisesti, kun kuuntelet musiikkia jota kuuntelit 20 vuotta sitten, se on jotenkin outoa ja tuo samat vanhat fiilikset takaisin. Tunnet samoin kuin 20 vuotta nuorempana. Kutsuisin musiikkia siinä mielessä aikakoneeksi. Sama juttu tapahtuu meille, kun soitamme noita biisejä. Samat fiilikset, joita tunsimme silloin kun olimme 20- tai 25-vuotiaita ja kiersimme paskalla pakulla ympäri Eurooppaa soittamassa. Tällä kertaa esiintymispaikat ovat suurempia. Paikalla on paljon väkeä, mutta lavalla ei ole liian kuumaa tai paskamaista. On todella hauskaa soittaa noita biisejä. Metallican taika ei ole kadonnut mistään. Se on edelleen vahvaa ja intohimoista musiikkia. Sitä on todella hauska soittaa. Emme ole koskaan soittaneet yhtä hyvin kuin nyt. On hienoa nähdä, että olimme oppineet jotakin näinä vuosina.”

Mies keskusteli haastattelun tuoksinassa myös Apocalyptican pitkäkestoisuudesta.

”Tunnen olevani todella siunattu ja onnellinen siitä, että olemme edelleen maisemissa”, mies sanoo. ”Kun aloitimme Apocalypticassa, meillä ei ollut mitään suunnitelmia. Meillä ei ollut mitään tavoitteita tai vastaavaa. Soitimme vain huviksemme ja se oli hyvin spontaania. Jopa kakkos- ja kolmosalbumin kohdalla ajattelimme, että ’Edetään pikkuhiljaa. Mennään askel askeleelta ja katsotaan mitä siitä seuraa.’ Olemme tietenkin paiskineet vuosien varrella kovasti töitä. Se antaa meille edelleen paljon. Se on todella hauskaa.”

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan yltä.

Lisää luettavaa