ATK tulee, oletko valmis? Stam1nan, Viikatteen ja Eläkeläisten jäsenistä koostuva punkbändi tiedottaa levysuunnitelmistaan

Loka–marraskuussa alkaa tapahtua.
13.9.2017 09:51

Mitäköhän tästä tulee? Juuri sähköpostiimme ilmaantunut tiedote kertoo, että ATK-yhtye esittelee esikoisalbuminsa vielä tänä vuonna. Julkaisijaksi valikoitui Stupido Records.

Bändin ensimmäinen virallinen single saapuu kuultavaksi lokakuussa, ja täysmittainen levy seuraa perässä marraskuussa. Debyyttilevyn nimeksi mainitaan iskevästi ATK 1.0, ja se sisältää ”yhtyeen ensimmäiset 14 kappaletta vapaassa kronologisessa mutta hyvin loogisessa järjestyksessä”.

”Kappaleet ovat paraikaa masterointi-insinöörien masterointilaitteiston masinoitavina, ja betaversioiden perusteella luvassa on ennenkuulemattoman kovaa ja äsäkkää mutta silti ihmisläheistä ja luontoa säästävää pikamusiikkia”, yhtye kertoo tiedotteessa.

Saapa nähdä, mitä herrat saavat aikaiseksi. Kovaa ryhmäähän yhtyeessä on mukana: ATK:n muodostavat Ari Taiminen (Viikate), Kaikka Kangasmäki (Stam1na), Ohto Pallas (Dead in the Water) ja Toppo Koponen (Eläkeläiset). Katso yhtyeen Onni-kappaleen omaelämäkerrallinen video alta:

Lisää luettavaa