Bändielokuva se on mikä kannattaa – Mötley Crüe on hyötynyt The Dirt -elokuvasta yllättävilläkin tavoilla

26.4.2019 10:11

Montakohan bändielokuvaa on paraikaa kulisseissa valmisteilla? Kun tuoreet Queen- ja Mötley Crüe -filmatisoinnit ovat osoittautuneet menestyksiksi, useampikin artisti varmaan haaveilee samankaltaisesta piristysruiskeesta levymyynnille ja suoratoistokuunteluille. Elton John -elokuva on aivan nurkan takana, mitä seuraavaksi?

Tiedot The Dirt -elokuvan menekistä ovat monille vanhan koulukunnan rockyhtyeille sikälikin kiinnostavaa kuultavaa, että leffa näyttää onnistuvan eräässä tuikitärkeässä asiassa: bändin esittelemisessä nuoremmalle sukupolvelle. Mötikät on leimattu tavallisesti 1980–90-luvuilla nuoruuttaan eläneiden musiikiksi, mutta Metal Hammer kertoo, että 64 prosenttia viimeisen kuukauden Spotify-kuunteluista on tehty 18–34-vuotiaiden kuulijoiden tileiltä. Ei hullumpaa!

Bändi julkaisi elokuvan menestyksen myötä myös uuden videokoosteen, jossa on mukana pätkiä haastatteluista, arvosteluista ja muusta sellaisesta. Katso pätkä yläpuolelta.

Lisää luettavaa