Basistilegenda näreissään lääketeollisuudelle Chris Cornellin kohtalosta, Audioslave muisti laulajaansa väkevällä tribuutilla Saksassa

Billy Sheehan kommentoi Chris Cornellin kuolemaa, Audioslaven kunnioittaessa entistä laulajaansa mitä koskettavimmalla tavalla.
8.6.2017 19:57

Mr. Bigistä ja Winery Dogsista tuttu bassotaituri Billy Sheehan kommentoi Chris Cornellin kuolemaa Metal Wanille myöntämässään tuoreessa haastattelussa. Useita Cornellin kanssa läheisissä väleissä olleita muusikoita tunteva Sheehan toteaa olleensa tapauksesta vihainen lääketeollisuudelle, jonka tuottamat mielialalääkkeet maksavat miehen mukaan ihmishenkiä enemmän kuin liikenneonnettomuudet.

”Olin siitä hyvin vihainen, koska uskon – ja tämä on vain yhden miehen mielipide – kaiken mediassa näkemäni perusteella, että hänen vaimonsi nosti esiin maailman lääketeollisen tilanteen olevan kauhea ja lukemattomia ihmisiä kuolee vain koska he vahingossa ottavat kaksi, tai unohtavat ottaneensa jo yhden ja ottavat toisen, tai he unohtavat ottaa annoksensa kokonaan ja saavat sitten vieroitusoireita.”

Cornellin ruumiinavausraportti paljasti miehen elimistöstä löydetyn seitsemää eri lääkeainetta, joiden ei kuitenkaan katsottu vaikuttaneen laulajan tekoihin. Cornellin viralliseksi kuolinsyyksi on ilmoitettu itsemurha hirttäytymällä.

”Kun näet lääkepurkissa varoituksen, jonka mukaan sen sivuoireisiin lukeutuu murha- ja itsemurha-ajatuksia, harkitsisin ottamista vielä uudemman kerran”, Sheehan jatkaa. ”En vain voi uskoa että tälläistä tavaraa on markkinoilla ja jokin parempi vaihtoehto on oltava olemassa. En tiedä mikä se vaihtoehtoi voisi olla, mutta maailma on täynnä älykkäitä ihmisiä ja uskomattomia tieteentekijöitä, joten näitä vaarallisia aineita parempia vaihtoehtoja luulisi löytyvän. Saatat kuolla, mikäli unohdat vahingossa ottaneesi annoksesi ja juot drinkin päälle. Tällä hetkellä lääkärin ohjeiden mukaan otettuihin, täysin laillisiin lääkkeisiin kuolee enemmän väkeä kuin liikenneonnettomuuksiin. Se on uskomaton tilasto.”

”Tunnen sympatiaa Cornellin perhettä, ystäviä ja faneja kohtaan. Se on kauhea, täysin turha menetys. Toivon, että ainoa hyvä asia, joka tästä juontuisi, olisi se, että ihmiset tarkastelisivat tätä tilannetta ja sanoisivat: ’Meidän täytyy tehdä tälle jotakin.'”

Voit kuunnella miehen haastattelun alta.

Cornellin Audioslaven aikaisista jäsenistä koostuva Prophets of Rage (B-Real ja Chuck D poislukien), tributoi puolestaan edesmennyttä laulajaansa Berliinin-konsertissa mitä koskettavimmalla tavalla. Yhtye esitti nimittäin Like a Stonen spottivalo suunnattuna tyhjään mikkistandiin, yleisön vastatessa kappaleen lauluosuuksista.

Katso fanin kuvaama videopätkä tribuutista tästä:

Lisää luettavaa