Blackstarista Bowien ensimmäinen jenkkilistaykkönen – fiilistele tunnelmia vuodelta 1979

Tribuutteja on sadellut yhä niin lavalta käsin kuin radioteitsekin.
18.1.2016 12:04

Reilu viikko sitten edesmenneen David Bowien vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa julkaisema -albumi oli jo ennakkoon yksi levyvuoden 2016 odotetuimmista. Nyt siitä on tulossa erittäin todennäköisesti myös yksi kuluvan vuoden ostetuimmista.

Eilen uutisoimme maestron ottaneen melkoisen niskalenkin brittilistasta. Nyt on selvinnyt, että on kiilannut paalupaikalle myös rapakon takana. 181 000 kopion viikkomyynnillä Bowien tuore pitkäsoitto ohitti seitsemän viikkoa piikkipaikkaa hallinneen Adelen 25-albumin (2015). Samalla Bowie nappasi postuumisti artistiuransa ensimmäisen listaykköspaikan Yhdysvaltojen albumilistalta. Bowien edellinen studioalbumi The Next Day ylsi aikanaan omalla, vuoden 2013 avausviikollaan sijalle 2.

Monenkirjavaan Bowie-tributoijien joukkoon on viimeisimpänä liittynyt hyväntekeväisyyden nimissä tämä mm. Wilco-, Sleater-Kinney- ja R.E.M.-jäsenistä koostunut poppoo:

Alla puolestaan nähtävillä maestron itsensä visiitti Saturday Night Live -ohjelmassa vuonna 1979..:

…sekä samalta vuodelta ja niin ikään Ameriikan televisiosta peräisin oleva piipahdus. Ps. Tämän lopussa David äityy varsin sketsikkääksi:

Täältä voit vielä kuunnella (englannin kielellä) Jarvis Cockerin kaksituntisen, arkistohaastatteluista ja kappaleharvinaisuuksista koostetun David Bowie -radiospesiaalin.

Lisää luettavaa